Hyppää sisältöön
Media

Toimistosihteeri X:lle annettiin 20.11.1995 kirjallinen varoitus virkavelvollisuuksien tahallisesta laiminlyönnistä lokakuun alun ja 15.11.1995 välisenä aikana. Laiminlyönnin katsottiin toteutuneen, koska X:llä oli 15.11.1995 ollut kokonaan tai osaksi tekemättä syyttäjien sihteerille kuuluvat työt ainakin 66 jutussa ja lisäksi yhden laajan jutun toimenpiteet. Töiden kasaantumisesta X:ää oli huomautettu 17.10.1995 ja 25.10.1995. Viimeksi mainitussa tapauksessa kysymys oli ollut myös päivystystehtävien laiminlyömisestä. Huomautus oli toistettu vielä 13.11.1995 ja samalla X:ää oli käsketty aloittamaan heti ja yksinomaan mainitun laajan asian tekeminen. Käsky oli uudistettu 14 ja 15.11.1995.

X:n työtehtävät eivät olleet määrältään tai vaikeusasteeltaan enemmän työtä vaativia kuin mistä hänen työkokemuksellaan oli kohtuullista edellyttää selviytyvän. Sihteerin työn luonteeseen kuuluu velvollisuus pyrkiä itsenäisesti määrittelemään suoritettavien töiden tärkeysjärjestys ja esittämään keinoja ruuhkatilanteista selviämiseen. Kun X:ää oli lisäksi huomautettu hänen työtilanteestaan 17.10.1995 eli noin kuukausi ennen tilanteen kärjistymistä kirjallisen varoituksen antamiseen, ei varoitus ja siihen johtaneet syyt ole voineet tulla hänelle yllätyksenä.

Kirjallisen varoituksen antamiseen oli riittävä syy. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§