Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Lääninhallitus on päätöksellään 7.2.2002 irtisanonut poliisipäällikkö A:n virkasuhteen. Samalla A pidätettiin virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n 11.1.2000 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen. Käräjäoikeuden A:lle antama rattijuopumustuomio hylättiin hovioikeuden 17.8.2001 antamalla lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä. Huumausainetuomion jälkeen A oli ohjattu työkyvyn arviointiin, jonka tuloksia A oli kieltäytynyt luovuttamasta työterveyslääkärin käyttöön työkykyisyyden arvioimiseksi. Lisäksi työnantaja katsoi A:n laiminlyöneen noudattaa työaikaa. Edellä mainituilla perusteilla työnantaja katsoi A:n olevan virkavelvollisuuden laiminlyöntejä kokonaisuutena arvioiden soveltumaton jatkamaan poliisipäällikön tehtävissä. A:n katsottiin toimintansa johdosta menettäneen esimiestensä ja henkilökunnan luottamuksen. A vaati lääninhallituksen päätöksen kumoamista.

Virkamieslautakunta on päätöksensä perusteluissa todennut, ettei hylätty rattijuopumussyyte voi muodostaa erityisen painavaa perustetta A:n irtisanomiselle. Myöskään työtehtävien laiminlyönnistä ja henkilöstöongelmista esitetyt väitteet eivät muodostaneet riittävää irtisanomisperustetta. Huumausainerikoksesta annettu tuomio ja sen johdosta suoritetussa työkyvyn arvioinnissa syntyneiden selvitysten luovuttamisesta kieltäytymisen katsottiin yhdessä muodostavan perusteen A:n irtisanomiseen. Koska irtisanomiselle oli virkamieslaissa tarkoitettu erityisen painava syy, on virantoimituksesta pidättämiselle välittömästi irtisanomisen jälkeen ollut peruste.

Virkamieslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

 

KHO:2006:2408

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla ollut velvollisuutta luovuttaa työkyvyn arvioinnissa syntyneitä selvityksiä työterveyslääkärin käyttöön. Koska huumausainerikoksesta annettuun tuomioon ei ollut vedottu valtion virkamieslaissa tarkoitetussa kohtuullisessa ajassa, KHO katsoi, ettei tuomiota voitu asettaa irtisanomisen perusteeksi.

KHO kumoaa virkamieslautakunnan ja lääninhallituksen päätökset.

 

Valtion virkamieslaki 14 §
Valtion virkamieslaki 19 §
Valtion virkamieslaki 25 § 2 mom.
Valtion virkamieslaki 25 § 3 mom.
Valtion virkamieslaki 40 § 3 mom.
Valtion virkamieslaki 66 §
Hallintomenettelylaki 10 §
Hallintomenettelylaki 11 §
Hallintomenettelylaki 15 §