Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Nuorempi rajavartija X oli irtisanottu 4.3.2003 virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla. Käräjäoikeus oli 30.1.2003 tuominnut X:n 6.10.2002 tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteiseen 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella 50 päiväsakkoon.  Muuna rikosoikeudellisena seuraamuksena X:lle oli määrätty ajokielto 31.3.2003 asti. Oikaisuvaatimuksessaan X on väittänyt, ettei hänelle ollut kerrottu mahdollisuudesta pyytää luottamusmies paikalle irtisanomispäätöksen tiedoksiannon yhteydessä. X:n mukaan hänelle ei ollut myöskään ennen tiedoksisaantitodistuksen allekirjoittamista annettu mahdollisuutta tutustua irtisanomispäätöksen sisältöön.

Virkamieslaissa ei ole säännöksiä, joiden perusteella irtisanomispäätöksen tiedoksiannon yhteydessä tulisi varata tilaisuus luottamusmiehen kuulemiseen. Päätöksen tiedoksiannossa ei siten ollut tapahtunut virhettä. Asiassa ei ole väitettykään, etteivät irtisanomisperusteet olisi olleet X:n tiedossa ennen päätöksen tekemistä. Selvitystä siitä, että X olisi pyytänyt irtisanomista koskevaa lausuntoa nähtäväkseen ja pyyntö olisi evätty, ei ole esitetty. X:n työtehtäviin oli kuulunut maahan tulevan ja maasta lähtevän liikenteen valvonta sekä muun ohessa kuljettajien ajokuntoisuuden tarkistaminen. Rajavartiomieheltä vaaditaan korostetun nuhteetonta käytöstä myös vapaa-aikana. Syyllistymällä tuomiossa mainittuun tekoon X oli laiminlyönyt käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä mukaisesti ja siten, ettei rajavartiolaitoksen arvo siitä kärsi. X:n irtisanomiseen oli ollut erityisen painava syy. X:n kohdalla ei ole ollut syytä epäillä toimitun tavalla, joka perusteettomasti olisi saattanut hänet eriarvoiseen asemaan viraston toiseen, vastaavanlaiseen rikokseen syyllistyneeseen virkamieheen nähden.  

Oikaisuvaatimus hylättiin. Työnantajan oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin lakiin perustumattomana.

 

KHO:2004:890
Ei muutosta

 

Valtion_virkamiesL_14_§

Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom

VNA_rajavartiolaitoksesta_31_§_2_mom