Hyppää sisältöön
Media

X oli hoitanut 15.3.1990 alkaen verotoimiston verosihteerin väliaikaista virkaa 30.6.1991 saakka, jonka jälkeen hänet oli nimitetty kuuteen verosihteerin A17 palkkaluokan määräaikaiseen virkasuhteeseen virkamieslain voimassaoloaikana yhteensä kuudella eri määräyksellä 1.4.1996 - 30.11.1998. Määräaikaisen nimityksen perusteena oli ollut sijaisuus ajaksi 1.4. - 31.10.1996, 1.10. - 31.12.1997 ja 1.1. - 31.3.1998. Muutoin X oli nimitetty määräaikaiseksi kunnes virka vakinaisesti täytettäisiin. Verotoimistossa oli tehty vuonna 1998 merkittävä määrä virkajärjestelyjä, ja määräaikaisessa virkasuhteessa olleita oli nimitetty vakituisiin virkoihin. X oli toiminut kiinteistöyhtiöiden verotustehtävissä, mutta hän oli hakenut pääasiassa A17 palkkaluokan virkoja, jotka oli sijoitettu lähinnä osakeyhtiöverotukseen. Kiinteistöyhtiöiden verotuksessa oli päätetty noudattaa A14 - A15 palkkaluokkia, eikä X ollut kehotuksista huolimatta hakenut näitä virkoja.

Virkamieslautakunnan mukaan verosihteerin työn luonne ei ollut edellyttänyt X:n nimittämistä määräaikaiseen virkasuhteeseen, eikä kyse myöskään ollut sijaisuudesta tai avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien väliaikaisesta järjestämisestä tai harjoittelusta. X:ää ei ollut nimitetty hakemaansa, samaan palkkaluokkaan sijoitettuun verosihteerin vakinaiseen virkaan, ja hänen virkasuhteensa oli siten päättynyt virkamieslain 56 §:ssä tarkoitetulla tavalla. X:n nimittämiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen ei ollut 9 §:n 1 momentissa säädettyä perustetta, joten hänellä on ollut oikeus palkkaa vastaavaan korvaukseen. Korvauksen suuruutta arvioitaessa on otettu huomioon muun muassa X:n ikä ja hänen palvelussuhteensa kesto sekä hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä (HE 291/93 vp). X:lle määrättiin maksettavaksi kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus ja korvausvaatimus hylättiin enemmälti. X oli vaatinut 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. (Äänestys 6-3.)

KHO:2001:2363
Määräaikaisten virkasuhteiden perusteena oli ollut joko sijaisuus tai avoimen viran väliaikainen hoitaminen. X oli nimitetty 11.3.1998 verosihteerin määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.4. - 30.11.1998. Verovirastossa oli tuolloin ollut vireillä organisaatiouudistus, jolloin muun ohella osa X:n hoitamista kiinteistöyhtiöiden verotustehtävistä oli siirtynyt uudessa toimistossa hoidettaviksi. Ottaen huomioon kesken ollut ja suurta henkilömäärää koskenut organisaatiouudistus työn luonne oli edellyttänyt X:n nimittämistä määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.4. - 30.11.1998. Näin ollen perusteita virkamieslain 56 §:n mukaisen korvauksen maksamiselle ei ollut. Virkamieslautakunnan päätös kumottiin ja X:n korvausvaatimus hylättiin, ja näin ollen myös lausunnon antaminen X:n vaatimasta 24 kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta raukesi (äänestys 3-2).

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§