Hyppää sisältöön
Media

X:llä oli pitkään jatkunut alkoholiongelma. Työnantajan ensisijainen velvollisuus oli pyrkiä ohjaamaan virkamies hoitoon ja pidättäytyä oikeudellisista toimista häntä kohtaan. Kirjallinen varoitus on hallinnollinen päätös, jolla pyritään estämään moitittavan käyttäytymisen uusiutuminen. Kun varoituksella tavoitellaan samaa lopputulosta kuin hoitoonohjauksellakin, ei X:n alkoholiongelma muodostanut estettä varoitusmenettelyyn ryhtymiselle. X oli toistuvasti ja hänelle annetun huomautuksen jälkeenkin laiminlyönyt poissaoloja koskevaa ilmoittamisvelvollisuuttaan. Kirjallisen varoituksen antamiseen oli siten ollut riittävä syy ja oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_52_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§