Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Valvoja X oli irtisanottu 6.3.1997 tuotannollisin ja taloudellisin perustein. X oli toiminut valvojana virkistyspalveluissa. Valvonta oli järjestetty uudelleen katsomalla se jokaisen virkistyspalveluissa toimivan tehtäväksi, ja myös muulle henkilöstölle oli annettu valvontavelvollisuuksia. Valvoja erillisenä tehtävänä oli siten tullut tarpeettomaksi. Tämän johdosta X:lle oli tarjottu työtä osa-aikaisena huoltomiehenä sen mukaisella palkkauksella. X:n mukaan työtehtävät olisivat kuitenkin olleet samat kuin virkasuhteessa, mutta alemmalla palkalla, joten kyse olisi ollut vain hänen palkkansa alentamisesta. Itse työsuhteesta X ei ole kertonut kieltäytyneensä.

Virkamieslautakunta on viitannut ratkaisuunsa 167/96, jonka perusteluissa todettiin muun muassa, että määrärahojen vähentymisestä oli johtunut valvontatehtävien tietoinen uudelleenjärjestely ja asiallisesti perusteltu tarve henkilöstön vähentämiseen. Määrärahojen supistaminen oikeuttaa viranomaisen päättämään supistuksen kohteeksi tulevista toiminnoista lakien ja määräysten puitteissa. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole ollut erimielisyyttä määrärahojen vähentymisestä seuranneesta valvontatehtävien uudelleenjärjestelystä ja siihen perustuvasta tarpeesta vähentää henkilöstöä. Valvonnan uudelleenjärjestely oli ollut osa laajempaa kokonaisuutta ja oli muodostanut asiallisen perusteen harkita X:n irtisanomista. Yhteistoimintaneuvotteluissa 11.2.1997 ja 18.2.1997 X:lle oli tarjottu mahdollisuutta sijoittua huoltomiehen tehtävään sen mukaisella palkkauksella. Saadun selvityksen mukaan kyse ei olisi ollut valvojan tehtävistä huoltomiehen nimikkeellä, joten X:n asettamia ehtoja tehtävän vastaanottamiselle on tullut tulkita tarjotusta työtehtävästä kieltäytymiseksi. Työnantajan mahdollisuudet tarjota X:lle työtehtäviä olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet, ja X oli kieltäytynyt uudelleensijoittamisesta saman viraston palveluksessa.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:1998:620
Uudelleenjärjestelyjen vuoksi valvoja erillisenä nimikkeenä oli tullut tarpeettomaksi. Erävalvonnan uudelleenjärjestely oli ollut osa laajempaa kokonaisuutta. X:lle oli tarjottu mahdollisuutta sijoittua huoltomiehen tehtävään sen mukaisella palkkauksella, mutta hän oli kieltäytynyt tästä asettamalla ehtoja tehtävän vastaanottamiselle. X:lle ei, ottaen huomioon edellä mainittu valvontatehtävien uudelleenjärjestely, voitu tarjota huoltomiehen nimikkeellä valvojan asemaa vastaavaa tehtävää. Määrärahojen vähentymisen seurauksena mahdollisuudet tarjota X:lle tehtäviä suoritettaviksi olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet.

Virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa, joten se jäi pysyväksi.


Valtion_virkamiesL_27_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_27_§_4_mom
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§