Hyppää sisältöön
Media

Pääkirjanpitäjä X oli päätöksellä 18.12.1997 pidätetty virantoimituksesta 1.1.1998 lukien virkamieslain 40 §:n 2 momentin 2 kohdan ja virkamiesasetuksen 39 §:n 2 momentin nojalla. X oli määrätty 22.11.1996 virkamieslain 19 §:n mukaisiin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Tutkimukset olivat valmistuneet tammikuussa 1997, mutta X ei ollut suostunut siihen, että tutkimuksen tehnyt lääkäri olisi voinut toimittaa lausuntonsa työnantajavirastolle tai työterveyspalvelujen tarjoajalle.

Virantoimituksesta pidättäminen on väliaikainen turvaamistoimenpide, eikä sitä saa jatkaa pitempään kuin on tarvetta. Työnantaja oli määrännyt X:n virkamieslain 19 §:n mukaisiin tutkimuksiin X:n tehtävien hoitamisen edellytysten selvittämiseksi. Työnantaja oli voinut X:n työskentelyssä ilmenneet ongelmat huomioon ottaen voinut määrätä hänet näihin tutkimuksiin. X:n olisi tullut suostua siihen, että hänen terveydentilaansa koskevat tiedot luovutettaisiin työnantajalle. Kun X oli kieltäytynyt antamasta työnantajalle sen pyynnöstä näitä tietoja, työnantajavirastolla oli ollut oikeus pidättää X virantoimituksesta. Virantoimituksesta pidättämisestä tulee luopua, kun X suostuu näiden tietojen luovuttamiseen.

X:n oikaisuvaatimus hylättiin ja hänen vahingonkorvausvaatimuksensa jätettiin virkamieslautakunnan toimivaltaan kuulumattomina tutkimatta.


KHO: Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_19_§
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_2_kohta
Valtion_virkamiesL_55_§_2_mom