Lyhennelmä
Virasto on päätöksellään 15.3.2004 irtisanonut A:n ylikonstaapelin virasta ja pidättänyt hänet välittömästi virantoimituksesta. A on käräjäoikeuden 4.3.2004 antaman päätöksen mukaan tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 50 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 35 päiväsakkoon.
A toimii virastossa vuoromestarina/ylikonstaapelina. Ottaen huomioon se, että A on poliisi, hänen työtehtäviensä luonne ja esimiesasema häneltä vaaditaan virassa ja sen ulkopuolella sellaista käytöstä, ettei poliisin arvo siitä kärsi. A on syyllistymällä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen laiminlyönyt edellä mainitun käyttäytymisvelvollisuutensa. Virastolla on siten ollut erityisen painava syy irtisanoa A vuoromestarin/ylikonstaapelin virasta. A:n teko osoittaa hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei hänen virantoimitustaan voida jatkaa. Virastolla on siten ollut perusteet pidättää A virantoimituksesta välittömästi irtisanomispäätöksen jälkeen.
Irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen eivät ole A:ta kohtaan kohtuuttomia seuraamuksia sillä perusteella, että hän on jäämässä eläkkeelle ja että hänelle on käräjäoikeudessa määrätty samasta teosta rikosoikeudellinen rangaistus.
Oikaisuvaatimus hylättiin (4-2).
Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_40_§ _2_mom_4_kohta