Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Ylitarkastaja X:n virkasuhde oli 3.5.2005 irtisanottu päättymään irtisanomisajan kuluttua, joka oli kuusi kuukautta päätöksen tiedoksisaamisesta. Päätöksen mukaan hallintojohtaja Y oli 21.4.2005 havainnut X:n olleen virkapaikallaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Havaintoa tuki toisen virkamiehen lausunto. Havaintojen perusteella humalatilan katsottiin olleen selkeästi havaittavissa. Kuulemistilaisuudessa X oli vedonnut lääkeaineiden vaikutukseen käyttäytymisensä perusteena. X:lle oli annettu 1.10.2004 kirjallinen vakava huomautus hänen esiinnyttyään alkoholin vaikutuksen alaisena. Työnantajan mukaan X:lle oli tätä ennen annettu suullisia huomautuksia alkoholin vaikutuksen alaisena olemisesta. X vaatii päätöksen kumoamista, perustellen käyttäytymistään sairaudesta johtuvilla seikoilla.

Virkamieslautakunta toteaa päätöksensä perusteluissa, ettei asiakirjoista ilmene todennettavissa olevaa selvitystä siitä, että X:lle olisi vakavasti ja aktiivisella tavalla esitetty hoitotoimenpiteisiin hakeutumista. Näin ollen ei ole selvitettävissä miten X olisi tällaiseen esitykseen suhtautunut. Toisaalta asiakirjoista saadun selvityksen perusteella katsottiin ilmeiseksi, että X:n käyttäytyminen ja olemus ovat ainakin osittain johtuneet alkoholin vaikutuksesta. Asiassa ei ollut väitetty, että X:n alkoholinkäyttö olisi vaikuttanut hänen työtehtäviinsä. Hänelle ei myöskään ollut aikaisemmin annettu valtion virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettua kirjallista varoitusta. Myös X:n yli 30 vuoden ura saman työnantajan palveluksessa otettiin asiassa huomioon. Irtisanomista oli näissä olosuhteissa pidettävä suhteettoman ankarana seuraamuksena.

Virkamieslautakunta kumoaa irtisanomista koskevan päätöksen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, ettei työnantajalta voitu X:stä itsestään johtuvista syistä edellyttää aktiivisia toimenpiteitä hoitoon ohjaamisen suhteen. Myös vaatimuksen siitä, että X:n alkoholinkäytön olisi tullut vaikuttaa virkatehtävien hoitoon, jotta irtisanominen olisi ollut perusteltua, katsottiin lakiin perustumattomaksi. Kirjallinen vakava huomautus katsottiin sellaiseksi työnjohdolliseksi toimenpiteeksi, joka moitittavan menettelyn jatkuessa voi johtaa irtisanomisen edellytysten harkintaan. Asiassa esitetty selvitys sekä virkamieslautakunnan päätöksestä ilmenevät lainkohdat huomioon ottaen KHO ei kuitenkaan katsonut aiheelliseksi muuttaa virkamieslautakunnan päätöstä.

KHO:2006:3200
Ei muutosta.

Valtion virkamieslaki 14 § 2 mom.
Valtion virkamieslaki 25 §