Hyppää sisältöön
Media

Korvausvaatimus                                                                               Asia 46/2011
Määräaikainen virkasuhde                                                                VMLTK 34/2012
Työn luonteesta johtuva peruste                                                      A: 25.5.2012
Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika

                                                                          

A oli työskennellyt virastossa suunnittelijana 1.9.2008–31.12.2010 yhteensä kolmella eri määräaikaisella nimityksellä. Viraston mukaan virkasuhteet perustuivat suoraan asetukseen maaseutuohjelman teknisestä tuesta. EU-ohjelmakausi oli peruste määräaikaiselle työ- tai virkasuhteelle. Edelleen viraston alueellistamisella oli ollut vaikutusta määräaikaisten virkasuhteiden pituuteen, koska viraston tuli kohdella virkamiehiään yhdenmukaisesti.

Virasto oli antamassaan selvityksessä lausunut, että kaikille nimityksille oli ollut työn luonteesta johtunut peruste. Asiassa ei ollut osoitettu, että A:n määräaikaisiin ohjelmiin liittyvät tehtävät olisivat olleet virastossa yleisesti tehtävää pysyväisluonteista työtä. Siitä huolimatta, että tehtävät eivät olleet olleet ohjelma-aikoihin sidottuja, niiden luonne oli esitetyn selvityksen perusteella ollut tilapäinen. Virkamieslautakunta totesi, että virastolla oli ollut työn luonteesta johtuva peruste nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin 1.9.2008–31.12.2010. A:ta ei ollut kuitenkaan laissa edellytetyllä tavalla nimitetty koko määräaikaisuuden keston mukaiseksi ajaksi. Viraston alueellistaminen oli päätetty toteuttaa vuosien 2008–2011 aikana, joten alueellistaminen ei ollut muodostanut erityistä syytä poiketa A:n nimittämisestä koko perusteen mukaiseksi ajaksi ennen vuotta 2011. A:lla oli siten oikeus korvaukseen valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentin perusteella.

Virkamieslautakunta määräsi viraston maksamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5–3).

KHO 17.10.2014 T 3198: ei muutosta

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§