Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Virasto oli 16.4.2008 irtisanonut meriturvallisuusjohtaja A:n virkasuhteen ja pidättänyt hänet virantoimituksesta. Käräjäoikeus oli 27.3.2008 tuominnut A:n järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta sakkoihin. Käräjäoikeus oli katsonut, että A oli kieltäytynyt esittämästä henkilökorttiaan ja tehnyt vartija B:lle väkivaltaa työntämällä B:n pois huoneensa ovelta.

A:n virka-asema turvallisuusjohtajana oli edellyttänyt häneltä alempia virkamiehiä moitteettomampaa käytöstä. A:n oli asemansa vuoksi tullut olla tietoinen turvallisuusmääräysten noudattamisen tärkeydestä ja toimia tässä suhteessa esimerkillisesti. Teon moitittavuutta oli lisännyt se, että tapahtumapaikkana olivat olleet viraston tilat. Virkamieslautakunta katsoi kuitenkin, että vaikka A oli tuomittu teostaan rangaistukseen, tapahtumista esitetty selvitys antoi aihetta olettaa A:n toimineen enemmänkin ajattelemattomasti kuin tarkoituksellisesti rikkoneen turvallisuusmääräyksiä. Ottaen huomioon vielä sen, että A:lle oli tuomittu vain lievä sakkorangaistus, irtisanominen seurauksena A:n teosta ei ollut ollut oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen. A:n käyttäytyminen oli ollut moitittavaa, mutta se ei ollut kuitenkaan muodostanut erityisen painavaa syytä, jonka nojalla A olisi voitu irtisanoa. Näin ollen myöskään A:n virantoimituksesta pidättämiselle ei ollut ollut perusteita.

A:lle oli 3.4.2008 päivätyllä kirjeellä varattu tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. A oli antanut kirjallisen vastineen. Asiassa ei ollut tapahtunut kuulemisvirhettä sillä perusteella, ettei A:lle ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kokouksessa vaan kirjallinen vastine oli katsottu riittäväksi. Virkamieslautakunnan mukaan pääjohtaja C ei ollut ollut asiassa esteellinen eikä päätösesityksen valmistelussa tai päätöksenteossa ollut muutenkaan tapahtunut menettelyvirhettä, jonka perusteella päätös olisi tullut kumota.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen ja kumosi viraston päätöksen (äänestys 6-3).

KHO:2009:3223
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_66_§
HallintoL_6_§
HallintoL_28_§