Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Poliisilaitos antoi 29.5.2006 päätöksen, jolla se irtisanoi komisario A:n virkasuhteen. A myös pidätettiin virantoimituksesta päätöksen tiedoksiantamispäivästä 29.5.2006 lähtien.

Päätöksen perusteena oli A:n ongelmallinen alkoholinkäyttö, joka oli jatkunut keväästä 2005 asti. A oli vuonna 2005 tavattu toistuvasti työpaikaltaan alkoholin vaikutuksen alaisena, ja hänellä oli useita päiviä kestänyt luvaton poissaolojakso. A:lle oli näiden tapahtumien johdosta annettu määräykset sopia työvuoromuutoksista etukäteen esimiehen kanssa ja toimittaa poissaoloista asianmukainen todistus, minkä lisäksi hän oli saanut kirjallisen varoituksen, asia oli ollut syyteharkinnassa ja A:n kanssa oli käyty hoitoonohjauskeskustelu. Näistä toimenpiteistä huolimatta A oli ollut poissa työpaikaltaan iltapäivän 24.4. ja 26. - 28.4.2006. Hän ei ollut saanut poissaoloilleen työnantajan lupaa eikä ollut toimittanut asianmukaista terveydenhuoltohenkilökunnan antamaa todistusta tai muutakaan selvitystä poissaoloilleen edes jälkikäteisesti. Asiassa voitiin siten pitää selvitettynä, että A:n poissaolot huhtikuussa 2006 olivat olleet selvittämättä jäänyttä työvuoroa 25.4.2006 lukuun ottamatta luvattomia.

A:n ongelmallinen alkoholinkäyttö oli jatkunut ainakin vuoden ajan. Hän oli menetellyt vastoin virkavelvollisuuksiaan saapumalla työpaikalleen toistuvasti alkoholin vaikutuksen alaisena ja olemalla toistuvasti omavaltaisesti poissa työpaikaltaan useita päiviä kerrallaan. Asiassa ei ollut esitetty A:n alkoholiongelmasta tai mahdollisesta mielenterveysongelmasta sellaista selvitystä, että niitä olisi voitu pitää valtion virkamieslaissa tarkoitettuna sairautena. Näissä olosuhteissa ja ottaen lisäksi huomioon, että poliisilta vaaditaan ammattinsa vuoksi tavallista suurempaa harkintaa käyttäytymisestään, on poliisilaitoksella ollut erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen. A:n menettely osoitti hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että hänet oli voitu pidättää virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2007:2537
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§ _2_mom_4_kohta
PoliisiL_9c_§