Hyppää sisältöön
Media

Kirjallinen varoitus                                                                            Asia 52/2011
Käyttäytymisvelvollisuus                                                                  VMLTK 26/2012
Rikostuomio                                                                                       A: 13.4.2012
Puolustusvoimat                                                                               
Sotilas
Alkoholi
Menettelyvirhe
Esteellisyys
Perusteen vanhentuminen

Puolustusvoimat oli päätöksellään 6.5.2011 antanut yliluutnantti A:lle kirjallisen varoituksen. Päätöksen perustelujen mukaan A oli 15.8.2010 ollut siinä määrin alkoholin vaikutuksena alaisena, että hänen palveluskykynsä oli alentunut. Tästä teosta A:lle oli määrätty kurinpitoseuraamuksena kurinpitosakkoa palvelurikoksesta 5.4.2011.

Virkamieslautakunta totesi, että kurinpitorangaistuksen määräämisessä oli ollut kysymys rikoslain mukaisen tunnusmerkistön täyttymistä koskevasta harkinnasta. Nyt kyseessä olleessa virkamieslain mukaisessa kirjallisessa varoituksessa puolestaan oli kysymys hallintopäätöksestä, jolla kohdistettiin moite virkavelvollisuuksien rikkomiseen ja kiinnitettiin vastaisen varalle virkamiehen huomio tämän toiminnan moitittavuuteen. Komentaja B oli kummassakin asiassa käyttänyt hänelle laissa tai asetuksessa määriteltyä toimivaltaa. Yksinomaan se, että komentaja oli määrännyt A:lle kurinpitosakkoa palvelurikoksesta, ei ollut muodostanut sellaista ennakkonäkemystä, jonka johdosta B:n puolueettomuus kirjallista varoitusta koskevan asian käsittelyssä olisi erityisestä syystä vaarantunut. Edelleen A:lle sotilaskurinpitomenettelyssä määrätty rangaistus oli perustunut 15.8.2010 tapahtuneeseen palvelurikokseen. A:lle annettu virkamieslain mukainen kirjallinen varoitus oli perustunut tähän samaan tapahtumaan. Kyseessä olleissa olosuhteissa kurinpitomenettelyn päättymisen odottaminen ei ollut ollut perusteltua kirjallisen varoituksen antamisen perusteen selvittämiseksi. Varoituksen perusteen oli siten katsottava tulleen viranomaisen tietoon 15.8.2010. Kun varoitukseen johtanut kuulemismenettely oli aloitettu vasta 5.4.2011 eli lähes kahdeksan kuukautta sen jälkeen kun teko oli tullut viranomaisen tietoon, varoituksen antaminen ei ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa. Varoituksen peruste oli siten vanhentunut. Asiassa ei ollut kuitenkaan toimittu Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksen vastaisesti, kun oikeuskäytännössä on linjattu, että virkamiesoikeudellista seuraamusta ei voida katsoa sopimusmääräyksen mukaiseksi rikosoikeudelliseen rangaistukseen rinnastuvaksi seuraamukseksi.

Virkamieslautakunta hyväksyi A:n oikaisuvaatimuksen ja kumosi viraston A:lle antaman kirjallisen varoituksen (äänestys 4–3).

KHO 5.9.2013 T 2746: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_24_§
HallintoL_28_§_1_mom_7_kohta
Euroopan_ihmisoikeussopimuksen_7._lisäpöytäkirjan_4_art