Hyppää sisältöön
Media

Nuorempi opistoupseeri X oli 20.3.1998 syyllistynyt rattijuopumukseen ja saapunut päihtyneenä palvelukseen. Tuomio rattijuopumuksesta oli annettu 22.5.1998, ja se oli saapunut työnantajalle tiedoksi 4.6.1998. X:lle oli kirjeellä varattu tilaisuus tulla kuulluksi 9.7.1998, ja hänet oli irtisanottu 22.7.1998 virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla. X:lle oli myös viimeisen viiden vuoden aikana määrätty kurinpitomenettelyssä varoitus 16.8.1993 palvelurikkomuksesta YK-palveluksessa, kurinpitosakkoa 10 päivältä 17.8.1993 sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä YK-palveluksessa ja varoitus 19.6.1997 sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä ja vahingonteosta. Lisäksi X oli tuomittu käräjäoikeudessa 10.9.1996 erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä järjestysmiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta 30 päiväsakkoon.

Irtisanomiseen voidaan ryhtyä, kun sen edellytysten katsotaan täyttyvän. Koska irtisanomisperusteena ollut rattijuopumus oli johtanut rikostutkintaan ja syytteeseen, työnantaja oli voinut harkita, ryhdyttiinkö irtisanomiseen ennen käräjäoikeuskäsittelyä vai vasta tuomion jälkeen. Irtisanomiseen oli siten ryhdytty virkamieslain edellyttämässä kohtuullisessa ajassa. X ei ollut käyttäytynyt asemansa edellyttämällä tavalla 20.3.1998 syyllistyessään rattijuopumukseen ja saapumalla päihtyneenä palvelukseen. Sen sijaan vuoden 1993 tapahtumista YK-palveluksessa oli kulunut jo niin paljon aikaa, ettei niiden perusteella ole voitu arvioida X:n sopivuutta virkaansa. Hänen moitittavan käyttäytymisenä perussyynä on ollut alkoholiongelma, jonka hoitoon hän ei itse ole nähnyt perusteita neuvotteluissa hoitoonohjauksesta 12.11.1990, 28.10.1993 ja 28.8.1997. Ottaen erityisesti huomioon X:n moitittava käyttäytyminen vuosina 1996-1998 kokonaisuutena arvioiden irtisanomiseen on katsottava olleen lain edellyttämä erityisen painava syy.

Oikaisuvaatimus hylättiin.


KHO:2000:1718: Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§_3_mom