Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
A oli ollut yliopiston palveluksessa erilaisissa pätkissä 11.5.1995 lähtien ja yhtäjaksoisesti 1.3.1997 alkaen aina 31.12.2003 saakka. A oli nimitetty kolmeen peräkkäiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalla 11.5.1995 - 31.3.1996. A:n tätä aikaa koskeneiden nimitysten osalta tehty korvausvaatimus oli tehty korvauksen hakemiselle säädetyn kuuden kuukauden määräajan jälkeen.

Ajalla 1.3.1997 - 31.8.1997 A oli nimitetty kolmeen peräkkäiseen tutkijan virkasuhteeseen, joiden perusteena oli perusopiskelijan opinnäytetyön laatiminen. Ajalla 1.9.1997 - 30.6.1999 A oli nimitettynä kahdeksaan peräkkäiseen virkasuhteeseen, ensimmäiseen tutkimusapulaiseksi ja muihin assistentiksi. Perusteena ensimmäiselle nimitykselle oli perusopiskelijan opinnäytetyön laatiminen ja muille tämän lisäksi viransijaisuus. Ajalla 1.7.1999 - 31.8.2000 A oli nimitetty neljään peräkkäiseen assistentin virkasuhteeseen. Perusteena nimityksille oli ollut viransijaisuus. Virkasuhteet olivat liittyneet myös A:n jatko-opintoihin. Ajalla 1.9.2000 - 31.12.2003 A oli nimitetty yhdeksään peräkkäiseen yliassistentin virkasuhteeseen. Perusteena nimityksille oli ollut viransijaisuus ja nimitykset olivat liittyneet jatkotutkinnon suorittamiseen ja siihen liittyneen tutkimustyön tekemiseen.

Yliopisto ei voinut ottaa kantaa siihen, oliko A:n opintojen ohjaus ollut asianmukaista ja oliko yliopistolla ollut perusteltu syy olla jatkamatta A:n palvelussuhdetta uudella yliassistentin virkasuhteella hänen jatko-opintojensa loppuunsaattamiseksi. Vaikka A oli ollut lukuisissa peräkkäisissä määräaikaisissa virkasuhteissa yhteensä lähes kuuden vuoden ajan, ja hänen työtehtäviinsä oli jossain määrin liittynyt sellaisia tehtäviä, jotka eivät olleet liittyneet hänen opinnäytetyöhönsä tai assistentin tai yliassistentin tehtäviin, virkamieslautakunta katsoi, että nimityksiin oli ollut tehtävien luonteen ja viransijaisuuksien edellyttämät lainmukaiset hyväksyttävät perusteet.

A:n hakemusta aikaa 11.5.1995 - 31.3.1996 koskevien virkasuhteiden osalta ei tutkittu. Muilta osin korvausvaatimus hylättiin.

KHO:2008:330
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
YliopistoA_9_§