Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Teknillisen korkeakoulun palveluksessa ollut A oli ajanjaksolla 1.1.1995 - 31.7.2006 ollut nimitettynä määräaikaisiin virkasuhteisiin 14 eri nimittämiskirjalla assistentiksi, yliassistentiksi, lehtoriksi ja erikoisopettajaksi. Käytännössä A oli hoitanut samankaltaisia opetustehtäviä ja pääsykokeiden järjestämiseen liittyviä tehtäviä nimikkeestä riippumatta.

A:n nimitykset määräaikaisiin virkasuhteisiin ajanjaksolla 1.1.1995 - 31.7.1999 olivat selvityksen mukaan perustuneet sijaisuuksiin, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen ja toimimiseen lyhyehkön ajan apulaisrehtorina ilman taustavirkaa opetuksen järjestämiseen liittyvistä syistä. Kyseisille määräaikaisille nimityksille oli siten ollut valtion virkamieslain mukainen peruste.

A oli nimitetty 1.8.1999 alkaen erikoisopettajan virkasuhteeseen viiden vuoden määräajaksi sovelletun matematiikan vastuualueelle. Hänet oli lisäksi jo syksyllä 2003 nimitetty matematiikan vastuualueelle lukuvuoden 2003 - 2004 kestäneeseen määräaikaiseen virkasuhteeseen, jota oli sittemmin vielä jatkettu kahden lukuvuoden ajan. A:n mukaan hänen tehtävänsä olivat kyseisten nimitysten aikana olleet samoja kuin aiemminkin. A:lle kuuluneita opetustehtäviä oli työnantajan selvityksen mukaan jatkettu syksystä 2006 lähtien jatko-opiskelijoiden avulla. A:n hoitamat tehtävät olivat siten riidattomasti olleet pysyviä.

Erikoisopettajan virka, johon A oli nimitetty 1.8.1999 alkaen, ei kuulu niihin yliopistoasetuksessa mainittuihin virkoihin, joiden täyttäminen on mahdollista ainoastaan määräajaksi. Erikoisopettajan viran täyttämistä viiden vuoden määräajaksi ei myöskään voitu pitää perusteltuna yksistään siitä syystä, että nimitystä harkittaessa oli katsottu tarpeelliseksi harkita viiden vuoden kuluttua oppiaineen kehittämistä ja painotusta, kun otettiin huomioon A:n hoitamien perusopetukseen liittyvien opetustehtävien pysyvyys. A oli syksystä 2003 alkaen nimitetty määräaikaisiin virkasuhteisiin lukuvuodeksi kerrallaan. Lukuvuodeksi 2003 - 2004 annettua nimitystä koskenutta perustetta, ennakoimaton tilapäinen tarve saada henkilö hoitamaan valintakokeiden järjestämistä, ei voitu pitää perusteltuna, kun otettiin huomioon, että määräaikaisuus oli alkanut vasta kyseistä vuotta koskevien valintakokeiden jälkeen. Valintakokeiden osuus A:n työtehtävistä oli myöhemminkin ollut selvästi opetuksen osuutta pienempi ja lähinnä kevätlukukaudelle painottunutta. A:n työtehtävien pysyvä luonne ja hänen muodollinen kelpoisuutensa erityisopettajan virkaan huomioon ottaen lukuvuodelle 2003 - 2004 annettua nimitystä ja sitä seuranneita nimityksiä ei voitu pitää perusteltuina myöskään esitetyistä, tohtorin tutkintoa edellyttävään henkilöstöpolitiikkaan, korkeakoulun rakenteelliseen kehittämiseen ja professorien virantäyttöihin liittyvistä syistä. Myöskään se, että A oli vuonna 2003 ilmaissut olleensa kiinnostunut työskentelemään myös määräaikaisessa palvelussuhteessa, ei tehnyt kyseisiä määräaikaisia virkasuhteita lailliseksi.

Edellä lausutuilla perusteilla, ja kun A:ta ei ollut enää 31.7.2006 päättyneen virkasuhteen jälkeen nimitetty viraston virkamieheksi, A:lla oli oikeus hakemaansa korvaukseen 1.8.1999 alkaneen erikoisopettajan määräaikaisen viran ja sitä seuranneiden määräaikaisten virkasuhteiden osalta. Korvauksen määrää arvioitaessa otettiin huomioon A:n ikä, palvelussuhteen kesto ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin koulutustaan vastaavaa työtä.

A:lle määrättiin maksettavaksi 12 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Vaatimus hylättiin enemmälti.

KHO:2008:251
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
YliopistoA_9_§