Hyppää sisältöön
Media

Yliopiston hallintovirasto irtisanoi lääketieteellisen tiedekunnan laboratoriomestari X:n. Tiedekuntaneuvoston päätökseen koulutusmenojen supistamisesta ja talouden tasapainottamisesta vuonna 1995 sisältyi muun muassa yhden laboratoriomestarin viran lakkauttaminen. Sisäänottoa lääketieteelliseen peruskoulutukseen supistettiin samalla noin kolmanneksella edellisvuodesta. Yliopistossa oli X:n irtisanomisaikana täytetty muiden ohella toimistosihteerin, talonmies-vahtimestarin ja ylivahtimestarin virat.

Viran lakkauttaminen ei sinänsä muodosta laissa edellytettyä irtisanomisperustetta. Tiedekunnan tarjoaman perusopetuksen tuntuva väheneminen ja talouden tasapainottamiseksi edellytettävät säästötoimet vähensivät kuitenkin olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti yliopiston mahdollisuuksia tarjota X:lle työtä suoritettavaksi lääketieteellisessä tiedekunnassa. Yliopisto ei ollut ennen irtisanomista eikä irtisanomisaikana täyttänyt virkoja ja tehtäviä, joihin X olisi kohtuudella voitu hänen ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden sijoittaa. Yliopistolla ei myöskään ollut tarjottavana tehtäviä, joihin X olisi ollut kohtuudella koulutettavissa. Yliopisto ei loukannut X:n oikeusturvaa uudelleensijoittamisen tai uudelleenkouluttamisen osalta. Oikaisuvaatimus hylättiin (Ään. 5-4).

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_27_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_27_§_4_mom