Lyhennelmä
Tullipiirin päätös 26.7.2007, jolla A:lle on annettu virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallinen varoitus. Varoituksen perusteena oli, että A on toistuvasti kieltäytynyt hänelle määrättyjen tehtävien hoitamisesta sekä käyttämästä Tullin virka- ja suoja-asujen ohjesäännön mukaisesti virka-asua, vaikka siitä on hänelle toistuvasti huomautettu.
A on kieltäytynyt asiakaspalvelutyöstä. Asiasta on huomautettu hänelle useaan otteeseen. Työnantaja on lähettänyt A:n tutkimuksiin hänen työkykynsä selvittämiseksi. Työnantajalla on ollut varoitusta antaessaan tiedossa lausunto, jonka mukaan A ei sovellu välittömiin asiakaspalvelutehtäviin. Työnantajalla ei siten ole ollut perusteita varoituksen antamiseen pelkästään sillä perusteella, että A kykenee tekemään muun ohessa tarkastuksia, joissa hän joutuu tekemisiin asiakkaiden kanssa.
Näissä olosuhteissa, kun psykologin ja lääkärin lausunnoin on selvitetty, että A:n asiakaspalvelusta kieltäytyminen ei ole ainakaan ensisijaisesti johtunut niskoittelusta tai välinpitämättömyydestä työnantajan määräyksiä kohtaan, edellytyksiä kirjallisen varoituksen antamiselle ei ole katsottava olleen. Laiminlyönti virka-asun käyttämisvelvollisuuden noudattamisessa liittynee olennaisesti A:n tehtäväkuvaan, joka taas osin on riippuvainen siitä, mihin tehtäviin A terveytensä vuoksi soveltuu.
Tämän vuoksi virkamieslautakunnan käsitys on, ettei virkapuvun käyttöä koskevien ohjeiden laiminlyönti näissä oloissa yksin muodosta perustetta kirjallisen varoituksen antamiseen.
Oikaisuvaatimus hyväksyttiin.
Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§