Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Pääesikunta oli irtisanonut apulaisosastonhoitaja A:n 5.7.1999 tekemällään päätöksellä. Sotilassairaala, jossa A oli työskennellyt, oli 18.6.1999 päätetty lakkauttaa 31.12.1999.

Kysymys oli siitä, olisiko A voitu sijoittaa uudelleen puolustusvoimissa. Arvioitaessa puolustusvoimien velvollisuutta sijoittaa A uudelleen oli asiaan vaikuttavana seikkana otettava huomioon, että lukuisat irtisanomiset toimintojen vähentämistarkoituksessa ja eduskunnan hyväksymän valtioneuvoston puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaiset puolustusvoimien supistamisvelvoitteet olivat jo sinänsä heikentäneet puolustusvoimien mahdollisuuksia sijoittaa A uudelleen. A:ta ei ollut voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa puolustusvoimissa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Pääesikunnalla oli siten ollut laissa tarkoitettu oikeus A:n irtisanomiseen.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 5-3).

KHO:2001:2722
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_27_§
Valtion_virkamiesL_53_§