Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Pääesikunta oli päätöksellä 16.6.2008 irtisanonut A:n virkasuhteen siten, että A:n virkasuhde puolustusvoimiin päättyi 1.1.2009 lukien tai päätöksen tiedoksiannosta lukien kuuden kuukauden kuluttua, mikäli päätös annettiin tiedoksi myöhemmin kuin 30.6.2008. Perusteena oli A:n hoitamien tehtävien siirtyminen X Oy:lle 31.12.2008 lukien. Kaikille lakkaavia tehtäviä hoitaville oli tarjottu mahdollisuus siirtyä X Oy:n palvelukseen. Irtisanomispäätöksen mukaan puolustusvoimat oli selvittänyt mahdollisuuksia sijoittaa irtisanottavaa henkilöstöä muualle puolustusvoimiin ja uudelleensijoittamisvelvoite jatkui irtisanomisajan.

Virkamieslautakunta katsoi, että päätöksen maininta uudelleensijoittamisvelvoitteesta ja sen kestosta oli pääesikunnan ohjeen mukainen. Ohjeessa oli kylläkin maininta 24 kuukauden takaisinottovelvoitteesta, joka tuli kysymykseen vasta, jos henkilö oli ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Pääesikunta oli tarjonnut ohjeiden mukaisesti avoinna olevia paikkoja irtisanotuille. Virkamieslautakunnan mukaan pääesikunta oli, ottaen huomioon toisaalta irtisanottujen suuri määrä ja toisaalta jäljelle jääneiden vastaavien tehtävien vähäisyys, täyttänyt velvollisuutensa selvittää mahdollisuudet sijoittaa A muihin vastaaviin tehtäviin puolustusvoimien palveluksessa. Selvitystä siitä, että puolustusvoimissa olisi ollut täytettävänä virka, johon A olisi tullut siirtää, ei ollut esitetty. Irtisanomispäätös ei näin ollen ollut A:n esittämillä perusteilla valtion virkamieslain eikä pääesikunnan ohjeiden vastainen.

Virkamieslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

Valtion_virkamiesL_27_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_27_§_4_mom
Valtion_virkamiesL_32_§