Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Yli-insinööri X:lle oli annettu kirjallinen varoitus 1.10.2001 hänen toiminnastaan vastoin sosiaali- ja terveysministeriön viestintäpolitiikkaa autonostimien turvallisuutta koskeneessa asiassa. Suomeen maahantuoduissa AGM-nostimissa oli havaittu puutteita, ja asiasta oli tehty ministeriössä päätösesitys, jonka mukaan nostimia olisi eräin rajoituksin kielletty luovuttamasta markkinoille ja käyttöön. Osastopäällikkö oli kuitenkin jättänyt 20.12.2000 päätöksen allekirjoittamatta ja palauttanut asian valmisteluun puutteellisen näytön vuoksi. X oli 17.1.2001 esiintynyt TV 1:n haastattelussa ministeriön virkamiehenä ja esittänyt kriittisiä näkemyksiä asiasta ja sen käsittelystä ministeriössä. X ei ollut ennen TV-esiintymistään ministeriön viestintäpolitiikan edellyttämällä tavalla yhteydessä tulosryhmän päällikköön tai osastopäällikköön. Osastopäällikkö oli siirtänyt 16.2.2001 X:n pois asian käsittelystä. Tästä huolimatta X oli lähettänyt 19.2.2001 päivätyn muistionsa Ruotsin Arbetsmiljöverketille. Muistio oli myös levinnyt laajalti Euroopan asiantuntijapiireihin. Työsuojeluhallinnon internetiin oli 27.3.2001 X:n pyynnöstä viety hänen kirjoittamansa muistio, jossa todettiin Stertil-Koni -autonnostimet vaarallisiksi ja vaatimusten vastaisiksi. Työsuojeluosaston valvontayksikön päällikön toimivaltaan oli kuulunut ratkaisun tekeminen asiassa, eikä hän ollut todennut nostimien vaarallisuutta tai vaatimusten vastaisuutta. X oli toimittanut muistion sähköpostitse Yleisradiolle, Aamulehdelle ja Demariin sekä useille nostimien maahantuojille, mutta ei ennen muita Stertil-Koni -nostinten maahantuojalle.

Virkamiehellä on lähtökohtaisesti yhtä laaja perustuslain 12 §:n 1 momentissa turvattu sananvapaus kuin kenellä tahansa. Yleisistä virkavelvollisuuksista sananvapautta rajoittavat erityisesti vaitiolovelvollisuus, virantoimitusvelvollisuus ja käyttäytymisvelvollisuus. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja sen perustelut (HE 30/1988 s.84) huomioon ottaen sosiaali- ja terveysministeriön viestintää koskevat ohjeet olivat yleisohjeen luonteisia eivätkä niissä olleet, laissa säänneltyjä tiukemmat sananvapauden rajoitukset, voineet syrjäyttää mainitun lain periaatteita. Ministeriö tai X:n esimiehet eivät olleet kieltäneet X:ää julkaisemasta AGM-nostimia koskeneita valmisteluvaiheen tietoja. X:llä oli ollut oikeus virkamiehenä esittää perusteltu näkemyksensä asiasta ja myös arvostella ministeriön toimintaa mainitussa nostinasiassa, jota koskevat tosiasiat olivat kiistanalaisia ja osittain epäselviä. X:n TV-esiintymistä ei näin voitu pitää siten epäasiallisena, että se olisi voinut olla kirjallisen varoituksen perusteena. Sen sijaan X oli vastoin esimiehensä käskyä 16.2.2001 jatkanut AGM-nostimia koskevan asian valmistelua ja lähettänyt muistionsa Ruotsin työvoimaviranomaiselle siten, että muistio oli käsitetty ministeriön kannanotoksi asiassa. Se oli myös levinnyt Euroopan asiantuntijatahoille. X oli myös ylittänyt toimivaltansa Stertil-Koni -autonostimia koskevassa asiassa saattamalla nostimissa havaitsemistaan puutteista tekemänsä muistion tiedotusvälineiden ja nostinten maahantuojan kilpailijoiden tietoon, vaikka mahdollisia puutteita koskeva asia ei ollut vireillä ministeriössä. Virkamieslautakunta on pitänyt näitä X:n toimia sellaisina virkavelvollisuuksien vastaisina toimenpiteinä, että hänelle oli voitu antaa kirjallinen varoitus.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 6-3).


KHO:2003:2089
Sosiaali- ja terveysministeriö oli X:n valituksen johdosta korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan selityksessä pyytä-nyt KHO:ta hyväksymään X:n esiintymisen TV-haastattelussa yhdeksi varoituksen antamisen perusteeksi. Virkamieslauta-kunta ei ollut päätöksessään hyväksynyt sanottua esiintymistä kirjallisen varoituksen perusteeksi. Näin ollen, ja kun KHO ei voinut valittajana olleen X:n vahingoksi muuttaa päätöstä tältä osin, KHO jätti ministeriön pyynnön tutkimatta. Sen sijaan X oli toiminut vastoin esimiehensä määräystä lähettäessään AGM-nostimien puutteellisuuksia koskevan muistionsa Ruotsin työympäristölaitoksen virkamiehelle. Samoin X oli tiedottaessaan Stertil-Koni -autonostimia koskevasta asiasta menetellyt virheellisesti. Virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa (äänestys 3-2).


Suomen perustuslaki 12 § 1 momentti
Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta