Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
X oli nimitetty kuudella eri nimittämiskirjalla toimistosihteerin tehtävään 1.2.2000 alkavaksi ja 31.8.2001 päättyväksi määräajaksi. Viiden määräaikaisen nimityksen perusteena oli ollut vakinaisen virkamiehen sijaisuus ja yhden perusteena avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon tilapäinen järjestäminen. X on vaatinut 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta virkamieslain 56 §:ään perustuen.

Virkamieslautakunnan mukaan sijaisuus voi olla määräaikaisten virkasuhteiden perusteena siitä riippumatta, vastaavatko määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn tehtävät tai palkkaus sijaisen tarpeen aiheuttaneen virkamiehen tehtäviä tai palkkausta. Tässä tapauksessa sijaisuudet ja avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen olivat tehtävien sinänsä pysyvästä luonteesta huolimatta edellyttäneet määräaikaisuuksien käyttämistä. Näin ollen X:n nimittämisille määräaikaiseen virkasuhteeseen toistuvasti peräkkäin oli ollut virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettu pätevä syy.

Korvausvaatimus hylättiin (äänestys 8-1).

KHO:2003:149
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§