Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Tullivartija A:n virkasuhde irtisanottiin 15.11.2000 annetulla päätöksellä. A oli välittömästi irtisanomisen jälkeen pidätetty virantoimituksesta. Päätöksen perusteluna oli virkamiehelle sopimaton käytös ja tätä seurannut luottamuspula. A oli samalla pidätetty virantoimituksesta siinä määrin soveltumattomana tehtäväänsä, ettei virantoimitusta oltu voitu jatkaa.

Tullipiiri oli päätöksellään irtisanonut A:n käräjäoikeuden tuomittua hänet 26.10.2000 varkaudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sataan päiväsakkoon. Tullipiiri oli katsonut A:n jättäneen tahallaan noudattamatta tullin haltuun luovutetun omaisuuden käsittelystä annettuja ohjeita ja määräyksiä ja käyttäytyneen virka-asemansa huomioon ottaen siten sopimattomalla tavalla, ettei hän ollut nauttinut enää sitä luottamusta, jota tullipiiri edellytti.

Irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja tehtävistä johtuvat erityiset edellytykset. Eräillä virkamiesryhmillä on oikeus tarvittaessa puuttua kansalaisten oikeuksiin. Näitä ovat muun muassa poliisit, sotilaallisessa tehtävässä toimivat virkamiehet ja myös tullimiehet. Virkamieslautakunta katsoi, että menetellessään käräjäoikeuden tuomiossa kuvatulla tavalla A oli laiminlyönyt noudattaa työnjohto- ja valvontamääräyksiä, laiminlyönyt suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja käyttäytynyt asemaansa nähden sopimattomalla tavalla. Silloinkin, kun irtisanomisen perusteena on henkilölle tuomittu rangaistus, viranomaisen on henkilön käyttäytymisen moitittavuutta arvioidessaan kiinnitettävä huomiota rikosoikeudelliseen teonkuvaukseen ja itse tekoon ja harkittava teon merkitystä virkasuhteen jatkamisen edellytyksille kokonaisuutena. Kun arvioidaan erityisen painavan syyn olemassaoloa tässä tapauksessa, on erityisesti kiinnitettävä huomiota tehtyyn rikokseen, sen tunnusmerkistön mukaan liittyvään taloudellisen hyödyn tavoitteluun ja tässä yksittäistapauksessa myös teon suunnitelmallisuuteen ja toistuvuuteen. Lisäksi on otettava huomioon teosta viranomaisen toiminnalle aiheutunut aineellinen ja aineeton vahinko. Virkasuhteen irtisanominen ei edellytä, että virkamiehelle olisi annettu varoitus, jos erityisen painava syy on olemassa. Asiassa ei ollut menetelty yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Edellä esitetyn perusteella virkamieslautakunta katsoi, että A oli menettelyllään oleellisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan tullivirkamiehenä ja näin menettänyt sen luottamuksen, jota tullipiirin on kohtuudella voitava palveluksessaan olevilta edellyttää. A:n virkasuhteen irtisanomiselle oli siten ollut virkamiehestä johtuva erityisen painava syy. A:n teko oli lisäksi osoittanut hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta oltu voitu jatkaa, ja hänet oli voitu pidättää virantoimituksesta.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2001:2801
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta