Hyppää sisältöön
Media

Metsätalousinsinööri X:lle oli annettu kirjallinen huomautus 13.10.1994 hänen kieltäydyttyään metsätalousprojektin tehtävistä. Marraskuun 7 päivänä 1994 toteutettu X:n irtisanominen oli perustunut siihen, että X oli kieltäytynyt hoitamasta metsätalousprojektin tehtäviä hänelle osoitetussa työpaikassa. Irtisanomisilmoituksen mukaan osoittivat molemmat tapaukset
yhdessä jatkuvaa ja olennaista virkavelvollisuuden laiminlyöntiä ja sen jatkamista.

Huomautuksen saatuaan mutta ennen irtisanomista X oli 24.10.1994 sitoutunut ilman erityisehtoja hyväksymään sen työnjohtomääräyksen, jota huomautus oli tarkoittanut. Huomautus oli siten saavuttanut työnantajan kannalta tarkoituksensa ja siitä johtuen myöskään jo tuolloin aiottua irtisanomista ei ole toteutettu.

Koska kieltäytymisestä koskien työtilaa valtion virastotalossa oli esitetty keskenään ristiriitaisia käsityksiä, X:n käyttäytymistä ei voitu pitää riittävän painavana syynä virkasuhteen irtisanomiseen. Virantoimituksesta pidättämiselle ei ollut lainmukaista perustetta. Oikaisuvaatimukset hyväksyttiin. (Ään 5-4)

KHO: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_(755/86)_46_§
Valtion_virkamiesL_(755/86)_49_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_40_§_2_mom_4_kohta
Valtion_virkamiesL_(750/94)_78_§