Hyppää sisältöön
Media

X oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.9.1995 - 2.6.1996 tehtävässä oppilasupseeri eli kadettikoulutuksen viimeisen vuoden koulutukseen. Päätöksellä 29.12.1995 hänet on erotettu kadettikurssilta 1.1.1996 lukien. Päätökseen oli haettu muutosta. Yöllä 17. - 18.11.1995 X oli ollut vahvasti päihtyneenä varusmieskuljettajan ohjaaman pienoisbussin kyydissä, tarttunut kuljettajaa kiinni ja saanut tämän menettämään auton hallinnan. Lisäksi X oli poliisilaitoksen piha-alueella harannut voimakkaasti käsin ja jaloin poliisimiestä vastaan tämän ollessa kuljettamassa X:ää sisälle poliisilaitoksen tiloihin. Toukokuun 3 päivänä 1995 X oli saanut muistutuksen sotilaalle sopimattomasta käyttäytymisestä jouduttuaan putkaan sen jälkeen kun hänet oli poistettu juopuneena ravintolasta. X:n menettely rikkoi niin selvästi sotilaalta virkamiehenä vaadittavaa käyttäytymisvelvollisuutta, että lain vaatimus erityisen painavasta syystä irtisanomisperusteena täyttyi.

X:n menettely osoitti lisäksi siinä määrin soveltumattomuutta jatkamaan tehtävässään, että myös hänen pidättämisensä virantoimituksesta oli perusteltua. Oikaisuvaatimukset hylättiin.

KHO: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2 ja 6 mom
Valtion_virkamiesL_40_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§