Valtiovarainministeri Annika Saarikko:
EU-jäsenmaiden julkisen talouden pelisäännöt ovat tarpeen
Kesäinen kannanottoni pitäytymisestä Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimuksen velka- ja alijäämäsäännöissä herätti paljon keskustelua. Perustin kantani hallituksen EU-selontekoon, jossa todetaan, että emme tavoittele perussopimuksen muuttamista. Myös eduskunnan omia varoja sekä julkisen talouden selontekoa koskevat mietinnöt viime keväältä tukevat velkakestävyyttä ja vakaata taloudenpitoa EU:n jäsenmaissa.
EU:n perussopimukseen on kirjattu tavoitteet siitä, että alijäämän tulee pysyä alle 3 prosentissa jäsenmaan bruttokansantuotteesta ja julkisen velan tulisi lähentyä 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nämä ovat edelleen hyvät peruspilarit.
Ilman muuta kehitystyötä tarvitaan siinä, miten ja millä aikataululla jäsenmaat talouttaan vakauttavat ja miten yhteisiä pelisääntöjä toimeenpannaan ja valvotaan. Yhteiset, uskottavat kansallista taloudenpitoa ohjaavat säännöt ovat välttämättömiä siitä riippumatta onko EU:lla jatkossa omaa finanssipoliittista kapasiteettia vai ei.
Julkisuudessa on ennakoitu, että komissio tulee Ranskan, Italian ja muutaman muun eteläisen Euroopan maan tukemana esittämään EU:lle uusia finanssipoliittisia sääntöjä, joilla ”padot velkaantumiselle avattaisiin”. Komission esitystä odotetaan keväällä 2022. Mielestäni osa rakentavaa EU-jäsenyyttä on pyrkiä vaikuttamaan unionin tulevaisuuteen ennen kuin lainsäädäntöehdotukset on annettu. Siksi olen keskusteluun osallistunut niin kotimaassa kuin EU:n valtiovarainministereiden neuvostossa.
Suomi on mukana kahdeksan jäsenmaan kannanotossa
EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat Sloveniassa tämän viikon lopulla epäviralliseen kokoukseen, jossa keskustelua jatketaan. Suomi ja seitsemän muuta EU-jäsenmaata julkaisevat yhteisen kannanoton julkisen talouden kestävyyden ja selkeämmän sääntökehikon puolesta. Kannanotto on linjassa hallituksen EU-selonteon, Suomen eduskunnan suuren valiokunnan sekä valtiovarainvaliokunnan keväällä antamien evästysten kanssa.
Suomen ohella kannanotossa ovat mukana Itävalta, Hollanti, Ruotsi, Tanska, Tsekki, Slovakia ja Latvia ja se on koottu Itävallan aloitteesta. Kannanotossa painotetaan jäsenmaiden julkisen talouden kestävyyttä ja sen luoman talouspoliittisen liikkumavaran merkitystä sekä tavoitetta korkeiden velkatasojen alentamisesta. Lisäksi siinä ilmaistaan valmius sääntökehikkojen yksinkertaistamiselle. Yhteinen viesti siis on, että jäsenmaiden julkisten talouksien kestävyys ja niiden riittävä lähentyminen on edelleen tarpeellista, ottaen huomioon euroalueen tavoitteet.
Minulle kannanotossa oleellisen tärkeätä on sekä julkisen talouden kestävyyden että talouskasvua tukevien uudistusten korostaminen EU:n talouspolitiikan kulmakivenä. Myös tuleville polville tulee jäädä talouspoliittista liikkumatilaa ja kunkin maan on pystyttävä reagoimaan myös tuleviin kriisitilanteisiin.
Kannanotossa on myös viesti komissiolle, ettei sen tule antaa lainsäädäntöehdotusta käymättä ensin laajoja konsultointeja eri tahojen kanssa – erityisesti kaikkien jäsenvaltioiden, eikä ainoastaan Italian, Ranskan ja Saksan kanssa. Aika vaikuttaa on juuri nyt.
Pidän yhteisen kannanoton etuna myös sitä, että se tuo käytyyn keskusteluun tasapainoa ja muistuttaa euroalueen tavoitteista. Toki on selvää, että lopputulos määräytyy aikanaan jäsenmaiden erilaisten kantojen kompromissina.
Koronakriisin hoito on onnistunut hyvin – jatkossa kasvu on välttämätöntä
Keskustelu EU:n finanssipolitiikan säännöistähän alkoi jo ennen koronakriisiä. Keskustelu keskeytyi keväällä 2020, jolloin säännöt laitettiin pitkälti ”jäähylle”. Oli tarpeen antaa jäsenmaille liikkumavaraa koronakriisiin vastaamisessa. Seurauksena velkatasot ovat jäsenmaissa nousseet keskimäärin 15 prosenttia.
Toisaalta kansalliset toimet sekä jo tieto EU:n omasta elpymis- ja palautumisvälineestä vakauttivat tilannetta. Näyttää siltä, että Euroopan unioni on pärjännyt nyt olennaisesti paremmin kuin finanssikriisin jälkeen. ”Next Generation EU” on finanssipolitiikan ohella vahvaa elinkeino-, teollisuus- ja rakennepolitiikkaa. Se velvoittaa ilmastonmuutosta hillitseviin ja digitalisaatiota vauhdittaviin investointeihin sekä kunkin jäsenmaan rakenteellisten ongelmien korjaamiseen.
Velkatason hyppy ylöspäin koronakriisin takia ei tietenkään voi tarkoittaa sitä, että koko sääntökirja pitäisi heittää roskakoriin tai että huoli julkisen talouden kestävyydestä olisi ”vanhoihin velkamantroihin jumittumista”. Keskeinen kysymys on, millaiset uudet säännöt ovat uskottavia ja toimeenpantavissa sekä tukevat kestävän julkisen talouden polulle paluuta kaikissa jäsenmaissa. Ilman muuta tähän kuuluvat menokuri, vahvan, pitkäjänteisen talouskasvun vauhdittaminen sekä rakenteelliset uudistukset. Näin sekä meillä että muualla.
Miksi velkasäännöt ovat tarpeen edelleen?
Minulle velkasääntöjen puolustaminen ei tarkoita sitä, ettei jäsenvaltio voisi ottaa velkaa. Velanoton tulee kuitenkin tapahtua yhteisesti sovittujen sääntöjen puitteissa ja huomiota on myös kiinnitettävä siihen, mihin tarkoitukseen velkaa otetaan. Kunkin maan tulee vastata omista veloistaan.
EU:n talous- ja rahaliitossa rahapoliittinen toimivalta on siirretty euroalueen yhteiselle keskuspankille ja talouspolitiikka on kansallisessa toimivallassa. Kokonaisuus perustuu jäsenvaltioiden talouspolitiikan koordinaatioon tiettyjen ylivelkaantumista estävien sääntöjen puitteissa.
Ilman sääntöjen luomia kannustimia euroalueen jäsenmaan päättäjillä ei ole välttämättä riittävää painetta toimeenpanna vaikeita poliittisia rakenneuudistuksia, kun yhteinen valuutta tarjoaa vakaat olosuhteet velkaantua. Valtio saa edullista lainaa niin kauan kuin markkinoilla säilyy usko maan kykyyn jälleenrahoittaa valtionlainojaan tai muiden jäsenmaiden uskotaan tulevan tiukan paikan tullen apuun. Säännöt ohjaavat kaikkia jäsenvaltiota kantamaan vastuun omasta taloudestaan, uudistamaan rakenteitaan ja tätä kautta varmistamaan kestävän julkisen talouden. Pidän tärkeimpänä kolmen prosentin alijäämäsääntöä. Pysyviä, yli kolmen prosentin alijäämiä ei voi pitää kestävinä.
Sääntökehikkoa on yksinkertaistettava
Jäsenvaltioiden julkista taloutta koskeva säännöskehikko on nyt äärimmäisen monimutkainen. Kriteerit on laadittu 1990-luvun taloustilanteessa. Ne perustuvat ajatukseen, että velkaantumisen vauhdin tulee olla sidoksissa maan talouskasvuun. Mitä vahvempi talouskasvu, sitä parempi kyky ottaa uutta velkaa ja uudelleen rahoittaa vanhaa velkaa sekä hoitaa maltillisena pysyviä korkokuluja. Oletuksena on, että markkinat palkitsevat vastuullisesta talouspolitiikasta. Näin taloudet lähentyvät toisiaan pidemmällä aikavälillä. Se puolestaan turvaa euroalueen toimivaa ja tehokasta rahapolitiikkaa ja turvaa yhdenmukaisen kehityksen.
Sääntökehikko ei ole kuitenkaan aina toiminut toivotulla tavalla, eikä sen toimeenpano ole ollut monimutkaisuuden vuoksi helppoa.
Oleellista on siis periaate, että velkaantumisen on oltava talouskasvu huomioon ottaen kestävällä pohjalla.
Kestävä taso on puolestaan sellainen, jolla pienikin maa pystyy velkansa jälleenrahoittamaan maltillisella korolla maailmantalouden tilasta ja yleisistä korko-olosuhteista huolimatta. Terve rahoitusjärjestelmä vahvistaa jokaisen jäsenmaan vastuuta omista veloistaan siten, että luottomarkkinoilla määräytyvä riskilisä ylläpitää julkisen talouden kurinalaisuutta ja riskien vähentämistä.
Euroalueella, jossa jäsenvaltioiden sisäiset rakenteet poikkeavat edelleen merkittävästi toisistaan (mm. verotuksen ja sosiaaliturvan osalta), villi velkaantumiskehitys ei ole kestävää. Toki niin kauan, kuin korot pysyvät matalalla, pystyvät valtiot ottamaan lainaa ja jälleenrahoittamaan velkaansa.
Velkaantumisen merkitystä pohdittaessa on kuitenkin huomioitava, että toimintaympäristömme voi muuttua. Nykytilanteessa keskuspankit varmistavat riittävän likviditeetin markkinoilla, jolloin korkotaso pysynee lähivuosina vakaana. Mutta tästä ei voi kuitenkaan päätellä, että EU:n jäsenvaltioiden velkaantumisesta ei tarvitsisi kantaa huolta. Oma arvioni on, että nykyinen tilanne ei jatku loputtomiin. Mitä suurempi on valtion velka, sitä suurempi on myös koronnousun vaikutus. Siksi nykypäivän päättäjien tule luoda kehikko ja järjestelmä, joka kestää myös erilaiset korko-olosuhteet.
Suomessa hallitusohjelman perustana on sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys. Samoin Euroopan unionissa on nähtävä kolmen kestävyyden tasapaino. Euroopan unionissa on parhaillaan vireillä monia uudistuksia, joiden tavoitteena on ympäristöllinen kestävyys ja ilmastonmuutoksen torjunta. Samalla tarmolla on syytä vaalia myös taloudellista kestävyyttä. Euroopan unioni tarvitsee taloudellisen kestävyyden yhteiset säännöt, jotka varmistavat kasvua ja investointeja mutta eivät siirrä riskejä tulevien veronmaksajien kontolle.
Annika Saarikko
valtiovarainministeri