Hyppää sisältöön
Media

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 14.8.2014 14/0580/3 

Kirjallinen varoitus    
Käyttäytymisvelvollisuus    
Menettelyvirhe    
Toimivallan ylittäminen    
Kuulemismenettely
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
Oikeudenkäyntikulut
Kohtuullinen aika    

Koulukoti oli 27.3.2013 päättänyt antaa valvoja A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituksen antamisen syynä olivat olleet henkilöstöpalaverin 12.3.2013 muistioon kirjatut seikat. Koulukoti oli katsonut A:n rikkoneen henkilöstöpalaverissa esittämillään lausumilla virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta sekä laiminlyöneen lisäksi valvontatehtäviään.

Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesäännössä ei ole nimenomaisesti määrätty siitä, kuka päättää koulukodin virkamiehelle annettavasta varoituksesta. Varoituksen antamisessa on kyse virkamiehen oikeusasemaan puuttuvan henkilöstöhallinnon alaan kuuluvan valituskelpoisen päätöksen tekemisestä. Kun otettiin huomioon, että henkilöstöhallinnon johtaminen oli edellä mainitussa johtosäännössä määrätty koulukodin johtajan tehtäviin, oli varoituksen antamisesta päättämisen katsottava kuuluneen koulukodin johtajan toimivaltaan. Kasvatusjohtaja oli ilmoitta-nut tehneensä päätöksen johtajan sijaisena. Koulukoti ei ollut kuitenkaan esittänyt koulukodin johtajan olleen estynyt hoitamasta tehtäväänsä eikä kiistänyt A:n selityksessään esittämää väitettä siitä, että koulukodin johtaja oli ollut varoituksen käsittelyn aikana virantoimituksessa. Hallinto-oikeus katsoi edellä mainituilla perusteilla, ettei kasvatusjohtajalla ollut ollut toimivaltaa päättää kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle. 

Valtion virkamieslain ja hallintolain kuulemista koskevat säännökset edellyttävät, että kuulemista koskevassa pyynnössä ilmoitetaan virkamiehelle kuulemisen tarkoitus ja valmisteltavana olevan toimenpiteen syyt. Virkamiehelle on myös varattava kohtuullinen aika tutustua mahdolliseen asiaa koskevaan aineistoon. Koulukoti oli kutsunut A:n 27.3.2013 pidettäväksi ilmoitettuun kuulemistilaisuuteen puhelimitse. Kuulemisesta ilmoittamisessa noudatetun menettelyn johdosta ei voitu jälkikäteen varmistua, oliko kuuleminen täyttänyt edellä mainittuja lain vaatimuksia. Tilaisuudesta laadittuun muistioon ei ollut kirjattu siellä käydyn keskustelun sisältöä. Koulukodin mukaan A oli esittänyt mielipiteensä asiasta kasvatusjohtajan kanssa käymissään puhelinkeskusteluissa. Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan täytä lain kuulemismenettelyltä edellyttämiä vaatimuksia esimerkiksi kuulemisen tarkoituksen ilmoittamisesta, kohtuullisen ajan varaamisesta kuulemista varten ja kuulemisessa saadun selvityksen kirjaamisesta. A:ta ei ollut kuultu lain edellyttämällä tavalla ennen varoituksen antamista. Koulukodin päätös oli siten syntynyt kuulemisvirheen vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Hallinto-oikeus kumosi koulukodin päätöksen ja velvoitti koulukodin suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 200 euroa. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen enemmälti yksilöimättömänä ja selvittämättömänä.

Lainvoimainen.

Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä annettu laki 4 §
Hallintolaki 11 §
Hallintolaki 33 §
Hallintolaki 36 §
Hallintolaki 42 §
Hallintolainkäyttölaki 74 §
Hallintolainkäyttölaki 75 § 2 momentti
Oikeudenkäymiskaari 21 luku 14 § 1 momentti
Valtion virkamiesasetus 39 § 1 momentti
Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesääntö 9 §
Valtion koulukotien ja vankilan perheosaston ohjesääntö 10 §