Hyppää sisältöön
Media

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 3.5.2018 18/0282/3 

Kirjallinen varoitus
Epäasiallinen
Epäasiallinen käytös
Sopimaton käytös
Sopimattomuus
Takaisinperintä                
Valituksen tutkimatta jättäminen
Valitusaika                    
Valituskelpoinen ratkaisu    

                    
Virasto oli antanut tarkastaja A:lle kirjallisen varoituksen matkustamismääräysten rikkomisesta. Päätöksellä A velvoitettiin suorittamaan virastolle yhteensä 1331,96 euroa vuokra-auton perusteet-tomasta käytöstä eikä hänelle maksettu vaadittavia päivärahoja ajalta 6.10. – 22.12.2017. Hallinto-lainkäyttölain mukaan valitus tulee tehdä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Haaste-miehen tekemän tiedoksisaantimerkinnän mukaan päätös oli annettu A:lle tiedoksi 26.3.2018. A:n valitus oli saapunut hallinto-oikeuteen sähköpostitse 26.4.2018 eli 25.4.2018 päättyneen säädetyn valitusajan jälkeen. Valitus oli jätettävä myöhästyneenä tutkimatta.

Hallinto-oikeus totesi, että viraston päätös ei sisältänyt korvausvelvollisuuden osalta valituskel-poista ratkaisua. Jos takaisinperittävä määrä pidätettäisiin A:n palkasta, olisi hänellä valtion vir-kamieslain mukaan oikeus hakea palkanmaksuun oikaisua virastolta, jonka oikaisuvaatimuksen johdosta tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta.

KHO 23.7.2018 T 3587: Hakija peruutti valituslupahakemuksensa.

Hallintolainkäyttölaki¬ 22 § 
Hallintolainkäyttölaki 26 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti
Valtion virkamieslaki 52 §
Valtion virkamieslaki 57 § 1 momentti