Hyppää sisältöön
Media

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.3.2014 14/0194/3

Kirjallinen varoitus    
Sopimaton käytös    
Virkavelvollisuuden laiminlyönti    
Sairaus
Oikeudenkäyntikulut
Työnjohtomääräys
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen
Yleinen luottamus viranomaiseen
Vapaa-aika
Alkoholi
Epäasiallinen käytös
Suullinen käsittely
Luvaton poissaolo
Sopimaton kielenkäyttö

Virasto oli päätöksellään 13.5.2013 antanut kihlakunnansyyttäjä A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen. Päätöksen perusteluiden mukaan A oli esiintynyt vahvasti päihtyneenä viraston virkistys- ja virkamatkan aikana. Lisäksi A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa sairauslomastaan esimiehille. Saadun selvityksen mukaan A oli esiintynyt 10. - 13.4.2013 järjestetyn viraston virkistys- ja virkamatkan aikana selvästi päihtyneenä ja muun muassa häirinnyt viraston henkilökunnan seuraamaa sirkusesitystä kovaäänisellä puheellaan. Virkamies on velvollinen noudattamaan esimiehensä työnjohto- ja valvontamääräyksiä myös muiden kuin virkamatkoina korvattavien viraston yhteisten virkistysmatkojen yhteydessä. A:n käyttäytymisen moitittavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon se, etteivät tapahtumat olleet sattuneet varsinaisessa kihlakunnansyyttäjän virkatehtäviin välittömästi liittyvässä virantoimituksessa. Virkamieheltä voidaan edellyttää asianmukaista käyttäytymistä myös varsinaisten virkatehtävien ulkopuolella ja etenkin kiinteästi työhön liittyvän vapaa-ajan vieton yhteydessä. Tapauksessa ei ollut kuitenkaan ilmennyt, että A:n käyttäytymisestä olisi aiheutunut sellaista suoranaista vahinkoa työnantajalle, jonka johdosta yleinen luottamus kyseessä olevaa virastoa tai sen johtoa kohtaan olisi voinut vakavasti vaarantua. Vaikka varoituksen antaminen on työnantajan harkintavaltaan kuuluva asia, ei annettu varoitus saa kuitenkaan olla kohtuuttoman ankara seuraamus suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksien vastaisen menettelyn moitittavuuteen. 

A:n menettelyä oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä yksittäisenä tekona niin vähäisenä, että varoitus oli kohtuuttoman ankara seuraamus. A ei ollut saapunut työpaikalleen matkaa seuranneena maanantaina 15.4.2013, ja hän oli ilmoittanut samana päivänä vasta kello 15 jälkeen apulaissyyttäjälle olevansa sairas koko viikon. Kihlakunnansyyttäjän virkatehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, että ilmoittamisvelvollisuus on selvästi korostunut. A oli siten menetellyt moitittavasti ilmoittaessaan poissaolostaan vasta iltapäivällä ja menettelyn moitittavuutta oli ollut omiaan lisäämään se seikka, ettei A ollut ollut virkapuhelimestaan tavoitettavissa. Varoituksen peruste katsottiin kuitenkin yksittäiseksi ja siten varoitusta oli pidettävä liian ankarana seuraamuksena A:n menettelyyn nähden. Virastolla ei ollut edellä mainituin perustein ollut valtion virkamieslain 24 §:n mukaisia perusteita kirjallisen varoituksen antamiselle.

Hallinto-oikeus kumosi viraston päätöksen ja hylkäsi vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta. Virasto velvoitettiin A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus enemmälti hyläten suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

KHO 24.2.2016 T 606: Korkein hallinto-oikeus tutki asian. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan työnantajan toimenpide eli kirjallinen varoitus voitiin todeta perustelluksi, sillä virkamiehen käyttäytymisen todettiin olleen objektiivisesti arvioiden moitittavaa. A esiinnyttyään virkamatkan aikana vahvasti päihtyneenä ja laiminlyötyä velvollisuutensa ilmoittaa poissaolostaan heti aamulla sekä jätettyään huolehtimatta tavoitettavuudestaan ei ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Samalla hän myös oli laiminlyönyt noudattaa työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. 

Virastolla oli ollut perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin sekä pääasian että oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta ja viraston päätös saatettiin voimaan.

Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti
Valtion virkamieslaki 24 §
Hallintolaki 6 §