Hyppää sisältöön
Media

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 25.4.2014 14/0278/3

Palkkausta koskeva valitus        
Oikaisuvaatimus
Oikeudenkäyntikulut
Luvaton poissaolo
Irtisanominen yksilöperusteella
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen
Työnjohtomääräys
Työtehtävien laiminlyönti
Viran siirtäminen  
         

Virasto oli päätöksellään 8.11.2010 hylännyt ilmailufysiologi A:n valtion virkamieslain 52 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. A oli vaatinut, että hänelle maksettaisiin palkka palkanmaksun keskeyttämisen 11.10.2010 ja virkasuhteen päättymisen väliseltä ajalta. Virasto oli 20.12.2010 irtisanonut A:n virkasuhteen, koska hän ei ollut 11.8.2010 päättyneen vuosilomansa jälkeen palannut uudelle virkapaikalleen, vaan oli 12.8.2010 lukien ollut luvatta poissa virantoimituksesta.

Työnantajalla on työnjohtovaltansa nojalla ja rajoissa oikeus määrätä työn tekemisen paikasta ja siitä, mitä tehtäviä virkamiehen on suoritettava. Jos virkamies ei saavu työnantajan määrittelemälle virkapaikalle, katsotaan hänen olevan luvattomasti pois töistä. Valtion yleisen virka- ja työehto-sopimuksen mukaan virkamies ei ole oikeutettu palkkaukseen luvattoman poissaolon ajalta. Virasto oli määrännyt A:n tutkijan tehtävään Ilmailulääketieteen keskukseen 1.8.2010 lukien. A oli valituksessaan katsonut työnantajan hyväksyneen hänen työskentelynsä muualla kuin hänelle nimenomaisesti määrätyllä virantoimituspaikalla. Se, että B oli jatkanut hänelle väitöskirjan ohjaajana kuuluvien tehtävien hoitamista A:n ollessa poissa virkapaikaltaan, ei ollut tarkoittanut etätyön sallimista A:lle. Työnantaja oli ilmailufysiologin virkapaikan siirtoa ja tehtävään määräämistä koskevilla päätöksillään tuonut esiin selkeästi näkemyksensä, jonka mukaan ilmailufysiologien tehtävien hoitaminen edellyttää työskentelyä Helsingin toimipisteessä. Työnantaja oli nimenomaisesti ilmoittanut A:lle, että palkanmaksua jatketaan vasta hänen ryhtyessään työskentelemään hänelle määrätyllä virkapaikalla Helsingin toimipisteessä. Koska A oli ollut 11.10.2010 - 30.6.2011 luvattomasti poissa työnantajan työnjohtovaltansa nojalla laillisesti määräämältä virantoimituspaikalta, hänellä ei valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan ollut oikeutta saada tuolta ajalta palkkaa.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeneen vaatimuksen.

KHO 25.4.2017 T 1864: Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden
päätöstä ei siten muutettu. Myös A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin.

Valtion virkamieslaki 13 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti
Hallintolaki 6 §
Valtion yleinen virka ja työehtosopimus 41 §