Hyppää sisältöön
Media

Irtisanominen kollektiiviperusteella                                               Helsingin hallinto-oikeus

Taloudelliset syyt

Uudelleensijoittaminen                                                                     Päätös 16/0651/2

 

                                                                                                             A: 2.9.2016

Virasto oli 18.12.2014 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n ylitarkastajan virkasuhteen noudattaen neljän kuukauden pituista irtisanomisaikaa. Viraston mukaan A:n tehtävät olivat viraston toiminnan tehostamisen ja uudelleenjärjestelyn seurauksena vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi. A väitti, ettei viraston taloudellinen tilanne ollut niin huono kuin virasto väitti eivätkä hänen lakisääteiset tehtävänsä olleet vähentyneet. Tämän vuoksi irtisanominen oli perusteeton tai ainakin ennenaikainen.

Irtisanomista oli perusteltu sillä, että toimintamenomäärärahat eivät olleet riittäneet toiminnan ylläpitämiseen, vaan toiminnan menoja oli jouduttu vuonna 2014 kattamaan aikaisemmilta vuosilta siirtyneillä säästöillä. Viraston tuli sopeuttaa toimintansa niin, että toiminta pystyttäisiin vuonna 2015 rahoittamaan vuosittaisella määrärahalla ja viraston saamilla tuloilla. Virastolla on irtisanomispäätöstä tehdessään ollut käytettävissä hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2015. Eduskunta hyväksyi talousarvion hallituksen esityksen mukaisesti ennen irtisanomisajan päättymistä, joten hallinto-oikeus katsoi, ettei irtisanomista voitu pitää viraston taloudellisen tilanteen osalta perusteettomana tai ennenaikaisena.

Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehen tehtävät voivat vähentyä sen johdosta, että ne jaetaan tehtävien uudelleenjärjestelyjen vuoksi muun henkilöstön hoidettaviksi. Työnantajalla on oikeus päättää, millä tavoin se järjestelee toimintaansa ja tehtäviään. Vaikka A:n hoitamat lakisääteiset tehtävät olivat sinänsä pysyviä ja jatkuvia, viraston päättämät tehtävien uudelleenjärjestelyt olivat vähentäneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti A:n tehtäviä. Virasto ei myöskään ollut laiminlyönyt uudelleensijoittamisvelvollisuuttaan. Virastolla oli ollut virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syy irtisanoa A:n virkasuhde, koska mahdollisuudet tarjota tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti.

 

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

 

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_27_§_1_momentti_2_kohta

Valtion_virkamieslaki_27_§_2_momentti_1_kohta

Valtion_virkamieslaki_27_§_4_momentti

Hallintolainkäyttölaki_74_§