Hyppää sisältöön
Media

Viran muuttaminen                                                                                      Helsingin hallinto-oikeus

Tehtävän vaativuus

Virkaehtosopimuksen tulkinta                                                         Päätös 17/0183/2

Virkasuhteesta johtuva taloudellinen etuus

Organisaatiouudistus                                                                        A: 10.3.2017

 

Virasto oli muuttanut 1.6.2015 alkaen A:n hoitaman apulaisjohtajan viran tutkimuskoordinaattorin tehtäviä hoitavan johtavan asiantuntijan viraksi, joka sijoitettiin alempaan vaativuusryhmään kuin apulaisjohtajan virka. Samalla A:n palkka aleni yli tuhannella eurolla. Virasto oli yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen organisoinut toimintaansa uudelleen tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi ja kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Virasto oli päättänyt yhdistää säännöstöyksikön ja lakiasiainyksikön yhdeksi yksiköksi 1.5.2015 alkaen. Yhdistetylle yksikölle oli haettu esimiestä ilmoittautumismenettelyllä, mutta A:ta ei ollut valittu tehtävään. Virasto päätti siirtää tehtävät, jotka eivät olleet yhdistetyn yksikön esimiestehtäviä eivätkä muutoin sisältyneet yksikön tehtäviin, tutkimuskoordinaattorin tehtäviksi toiselle osastolle. A oli ollut valtion virkaehtosopimusasetuksen 10 §:n 3 momentin 70 kohdan mukaisesti työnantajavirkamies, joten häneen ei työnantajan mukaan sovellettu valtion virka- ja työehtosopimuksessa allekirjoittamispöytäkirjan liitteen mukaista palkkatason turvaamista. Henkilöstön palkkauksesta ja palvelussuhteen ehdoista tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen mukaan sopimusta ei sovellettu työnantajavirkamiehiin.

Hallinto-oikeus katsoi, että virasto oli voinut organisaatiomuutoksen yhteydessä muuttaa A:n hoitaman apulaisjohtajan viran johtavan asiantuntijan viraksi. Saadun selvityksen mukaan apulaisjohtajalle maksettavasta kokonaispalkasta oli määrätty nimittämiskirjassa. Koska A oli ollut työnantajavirkamies, valituksenalainen päätös ei ollut myöskään palkkatason turvaamista koskevilta osin lainvastainen.

 

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

 

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_4_§_2_momentti

Valtion_virkamieslaki_52_§

Valtion_virkamieslaki_57_§

Valtion_virkaehtosopimuslaki_2_§

Valtion_virkaehtosopimuslaki_5_§_2_momentti

Valtion_virkamiesasetus_3_§

Valtion_virkamiesasetus_4_§