Hyppää sisältöön
Media

Helsingin hallinto-oikeus 3.2.2017 17/0080/2

Virantoimituksesta pidättäminen            
Poliisi
Esimies                    
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen
Rikosepäily                    
Yleinen luottamus viranomaiseen

Keskusrikospoliisi oli päättänyt pidättää rikostarkastaja A:n virantoimituksesta esitutkinnan ja mahdollisen rikosoikeudenkäynnin ajaksi. Päätöksen mukaan A oli käyttänyt 15.5.2015 matkustamiseensa keskusrikospoliisin virkakäyttöön tarkoitettuja Finnair Plus –tilin etupisteitä. A:lla ei ollut tänä ajankohtana ollut matkamääräystä eikä virkamatkaa. A:n toiminnasta oli käynnistetty poliisirikosmenettelyn mukainen esitutkinta. Rikosnimikkeeksi oli kirjattu maksuvälinepetos. Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston kansainvälisen linjan päällikkönä A oli valvonut ja ratkaissut matkustamisia koskevia asioita.  A oli ollut esimiehenä toiminnossa, jossa erityisesti lentomatkustamista oli ollut merkittävästi. Näin ollen hänen omalla esimerkillään oli ollut korostettu vaikutus hänen alaistensa toimintaan. Näissä olosuhteissa keskusrikospoliisi oli katsonut, että A:n virkatehtävien hoitamisen edellytyksenä oleva työnantajan luottamus oli menetetty. Vireillä olevalla A:n toimintaa koskevalla esitutkinnalla oli voinut olla vaikutuksia hänen edellytyksiinsä hoitaa poliisin virkatehtäviä keskusrikospoliisissa. Työantajan mukaan viraston julkinen luotettavuus oli nimenomaisesti edellyttänyt A:n virasta pidättämistä.

Keskusrikospoliisin matkustusohjeen mukaan osaston päällikkö harkitsee, kenelle haetaan virkamatkoja varten henkilökohtainen Finnair Plus –kortti. Ohjeen mukaan kortilla ansaittuja pisteitä voidaan käyttää vain virkamatkojen hankintaan. Esitetyn selvityksen mukaan A oli toukokuussa 2015 käyttänyt virkamatkoista kertyneitä pisteitä yksityismatkojensa ostoon. A:n mukaan hänellä oli ollut käytössään ainoastaan yksityinen Finnair Plus –kortti, jota hän oli käyttänyt sekä yksityisillä matkoilla että virkamatkoilla. A vedonnut siihen, että hän oli käyttänyt nyt kyseessä olleen yksityismatkan maksamiseen osittain myös yksityisistä matkoista kertyneitä bonuksia, ja siihen, että kortilla olleet virkamatkoista kertyneet bonukset olivat vanhentumassa. Lisäksi A vetosi siihen, ettei työnantajalle ollut aiheutunut taloudellista vahinkoa A:n menettelystä.

Hallinto-oikeus totesi, että A oli tuonut esiin seikkoja, jotka tekivät hänen menettelystään jossakin määrin selitettävissä olevaa, mutta sitä oli edelleen pidettävä moitittavana. Kun otettiin huomioon A:n asema ja hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus, oli työnantaja voinut katsoa, että vireillä olevalla esitutkinnalla oli voinut olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa virkatehtäväänsä. Tässä arvioissa ei ollut merkitystä sillä seikalla, että yksityismatka oli maksettu vain osittain virkamatkoista saaduilla pisteillä eikä sillä, että työnantajalle ei koitunut konkreettista taloudellista vahinkoa. Virantoimituksesta pidättäminen ei ollut A:n menettelyyn nähden suhteeton toimenpide.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO 28.9.2017 T 4808: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen.

Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta
Valtion virkamieslaki 40 § 4 momentti