Helsingin hallinto-oikeus 7.12.2020 nro 20/0978/2 (diaarinumero 06192/19/1401)
Asia
Virkasuhteen irtisanomista koskeva valitus
Asiasanat
Irtisanominen yksilöperusteella
Käyttäytymisvelvollisuus
Luottamuspula
Puolustusvoimat
Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa
Puolustusvoimat oli päätöksellään 16.9.2019 irtisanonut kersantti A:n aliupseerin virasta valtion vir-kamieslain 25 §:n nojalla. Irtisanomispäätös perustui muun ohella siihen, että A:lle oli määrätty 30 päiväsakon suuruinen rangaistus huumausaineen käyttörikoksesta ja lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. A oli tunnustanut teon ja maksanut sakon.
Irtisanomispäätöksen mukaan A:lla oli muun muassa ollut erityinen käyttäytymisvelvoite Puolustus-voimista annetun lain 42 §:n nojalla, jonka mukaan A:lla oli ollut paitsi palveluksessa myös vapaa-aikana velvollisuus toimia niin, ettei luottamus Puolustusvoimien kykyyn suorittaa tehtäväänsä asianmukaisesti vaarantunut. A:n tehtävä varusmiesten kouluttajana sekä tämän tehtävän korostunut itsenäinen vastuu edellyttivät korostunutta julkista luotettavuutta hoitajaltaan. Käyttäytymisellään A oli päätöksen mukaan toiminut myös valtion virkamieslain 14 §:n vastaisesti.
Perusteluissaan hallinto-oikeus totesi aluksi, että virkasuhteen irtisanomisperustetta oli arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Lainvastaiseen tekoon syyllistyminen virantoimituksen ulkopuolella saattoi johtaa virkasuhteen irtisanomiseen, mikäli teko osoitti, ettei virkamies ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Käyttäytymisen sopimattomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon teon laatu, virkamiehiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja se, oliko rikos omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.
Hallinto-oikeuden mukaan A oli tehtävässään toiminut varusmiesten kouluttajana ja siten vastannut tehtävässään myös varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Hallinto-oikeus toi esiin, että Puolustusvoimien palvelukseen liittyy korostunut huolellisuusvaatimus ja lisäksi ammattisotilaana A:lla oli ollut myös vapaa-aikaan kohdistuva erityinen käyttäytymisvelvoite. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli käyttämällä kokaiinia, pitämällä sitä sekä lakkaa hallussaan ja osallistumalla niiden hankkimiseen käyttäytynyt tavalla, joka ei ollut vastannut hänen asemassaan ja tehtävässään olevalta virkamieheltä edellytettyä käyttäytymis- ja nuhteettomuusvaatimusta. Vaikka A:n toiminta oli tapahtunut vapaa-ajalla, hänen menettely oli ollut teot ja huumausaineen laatu huomioon ottaen luonteeltaan sellaista, että se oli vaarantanut työnantajan luottamusta siihen, että hän kykenisi toimimaan kouluttajatehtävässään esimerkillisesti ja huolehtimaan asianmukaisesti varusmiesten palvelusturvallisuudesta. Lisäksi menettely oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä luottamusta Puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. A:n kyseessä oleva menettely ja hänelle kuuluvien tehtävien luonne ja tarkoitus huomioon ottaen A:n virkasuhteen irtisanomiseen oli ollut valtion virkamieslain 25 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy. A oli voitu irtisanoa virkasuhteestaan virkavelvollisuuksien vastaisen käyttäytymisen perusteella.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Lainvoimainen.
Sovelletut oikeusohjeet
Hallintolaki 6 §
Laki puolustusvoimista 42 §
Valtion virkamieslaki 14 §:n 2 momentti ja 25 §:n 2 momentti