Hyppää sisältöön
Media

Korvausvaatimus                                                                              Itä-Suomen hallinto-oikeus
Määräaikainen virkasuhde
Määräaikaisuuden peruste                                                               Päätös 15/0381/4

                                                                                                             A: 31.12.2015

A oli ollut sairaalassa yhteensä 13 määräaikaisessa virkasuhteessa 30.5.2011 – 31.5.2014. Virkanimikkeenä oli mielisairaanhoitaja. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteiksi oli nimittämiskirjoihin merkitty vuosiloman sijaisuus, opintovapaan sijaisuus ja muu tilapäinen työvoiman tarve. Nimittämiskirjoista ei ollut ilmennyt sijaisuuksien osalta, kenen virkamiehen sijaisena A oli toiminut. A vaati sairaalalta määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta.

Hallinto-oikeus totesi, että A:n tapauksessa oli ollut kysymys lukuisista lyhyistä määräaikaisista virkasuhteista. Virkamieslain 9 §:n 3 momentin perusteella virkamies on lähtökohtaisesti nimitettävä koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi. Hallinto-oikeus korosti, että työnantajalla on pysyvän sijaisuustarpeen ilmetessä velvollisuus perustaa riittävästi virkoja työvoiman tarpeen täyttämiseksi.

Hallinto-oikeus katsoi A:n lukuisten määräaikaisten virkasuhteiden osoittaneen, että työvoiman tarve oli sairaalassa pysyvää ja jatkuvaa. Pysyväisluonteisia työtehtäviä oli teetetty toistuvasti ja peräkkäin määräaikaisilla virkasuhteilla ilman, että niille oli ollut virkamieslain 9 §:ssä tarkoitettua perustetta. Hallinto-oikeus otti huomioon korvauksen määrää arvioitaessa sen, että perusteettoman määräaikaisen virkasuhteen kokonaiskesto oli ollut (3) kolme vuotta.

Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen enemmälti, ja velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle (6) kuuden kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

KHO 1.7.2016 T 2919: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

Valtion_virkamieslaki_9_§
Valtion_virkamieslaki_56_§_1_momentti
Hallintolainkäyttölaki_69_§