Itä-Suomen hallinto-oikeus 7.9.2017 17/0192/4 

Irtisanominen yksilöperusteella            
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen
Työnjohtomääräys
Työtehtävien laiminlyönti            
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
Luottamuspula
Yhteistyövaikeudet
Myöhästely
Määräaika
Huolimattomuus
Huomautus
Kirjallinen varoitus                

Työnantaja oli irtisanonut veroasiamies A:n virkasuhteen päättymään kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Päätöksen mukaan irtisanominen perustui A:n työtehtävien laiminlyönteihin ja esimiehen työtehtävien loppuunsaattamista koskevien määräysten noudattamatta jättämiseen. A:lle oli aiemmin annettu varoitus sekä kaksi kirjallista huomautusta vastaavista työtehtävien laiminlyönneistä. A:ta oli myös muutoin ohjeistettu aikaisempina vuosina oikeista työmenettelyistä. A:n menettely oli osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta virkavelvollisuuksista ja työnantajan antamista määräyksistä virkatehtävien hoitamisessa.

A:lle vuonna 2010 annettu huomautus oli perustunut työtehtävien viipymiseen ja siihen, ettei hän ollut hakenut lisäaikaa hallintotuomioistuinten asettamiin määräaikoihin. A ei ollut kiistänyt määräaikojen ylittämistä. Huomautuksen myötä A:n tietoon oli viimeistään saatettu hallintotuomioistuinten asettamien määräaikojen noudattamista ja lisäaikojen hakemista sekä töiden ruuhkaantumisesta toimistopäällikölle ilmoittamista koskevat velvoitteet. Vuonna 2011 A:lle oli annettu toinen kirjallinen huomautus asioiden viipymisestä. Vuonna 2013 A:lle oli annettu kirjallinen varoitus perustuen siihen, ettei A ollut tehnyt töitä asetetuissa määräajoissa, eikä hän ollut myöskään pyytänyt hallintotuomioistuimilta lisäaikaa töiden loppuunsaattamiseksi. A oli kuitannut viivästymiset töihin uppoutumisesta johtuvalla huolimattomuudella. A:n menettelyyn oli kuitenkin jo aiemmin kahdesti kiinnitetty huomiota, joten A:lla olisi ollut erityinen velvollisuus huolehtia työtilanteestaan sekä yksittäisten töiden määräajoista ja lisäaikojen pyytämisestä.

Irtisanomisperusteena olivat A:n työtehtävien laiminlyönnit 8.12.2015 – 6.4.2016. A:lle oli kyseisenä aikana jaettu 10 tapausta, joista hän oli tehnyt alkuperäisessä määräajassa vain yhden. Kahden vastineen käsittelyaika oli ollut poikkeuksellisen pitkä, yli 110 päivää. Osaan tapauksista A ei ollut hakenut lisäaikaa ennen määräajan päättymistä, vaan vasta esimiehen kehotuksesta. A ei ollut kiistänyt näitä seikkoja tai edes väittänyt olleensa yhteydessä esimieheensä työtilanteen arvioimiseksi. Veroyliasiamies A oli arvioinut, ettei yksikään A:lle annetuista työtehtävistä ollut ollut erityisen työläs. Jättämällä noudattamatta hallintotuomioistuinten asettamia määräaikoja ja jättämällä hakematta määräaikoihin tarvittavia pidennyksiä A oli selkeästi menetellyt työnantajan työnjohtovaltansa nojalla antaman määräyksen vastaisesti. Se seikka, ettei A ollut itse pitänyt määräaikojen noudattamista ja lisäaikojen pyytämistä välttämättömänä, ei ollut oikeuttanut häntä poikkeamaan nimenomaisista virkakäskyistä. A:lla oli lisäksi huomautusten ja varoituksen johdosta ollut tiedossaan, että työnantaja suhtautuu laiminlyönteihin vakavasti.

Hallinto-oikeus totesi, että A:n on syyllistyessään samanlaisiin laiminlyönteihin, joista häntä oli jo aiemmin huomautettu ja varoitettu, tullut mieltää toimivansa juuri siten kuin työnantaja oli häntä kieltänyt menettelemästä. A:n menettely oli osoittanut piittaamattomuutta työnantajan ohjeistuksesta. Näissä oloissa ei voitu katsoa, että aikaisemmat huomautukset ja varoitus olisivat menettäneet ajan kulumisen vuoksi merkityksensä. Töiden jakautumisen eri veroasiamiesten kesken ei ollut osoitettu olleen epäyhdenvertaista, eikä muilla veroasiamiehillä ollut ollut vastaavia ongelmia virkatehtävien viivytyksettömässä hoitamisessa. Työnantajan selvityksen mukaan A:ta oli lisäksi tuettu tilapäisillä työjärjestelyillä. A ei ollut ilmoittanut työnantajalla työkykyynsä liittyviä seikkoja, joiden olisi voitu epäillä vaikuttavan hänen työntekoonsa.

A oli työskennellyt itsenäisissä asiantuntijatehtävissä, joissa määräaikojen noudattaminen oli ollut muun muassa asiakkaiden oikeusturvan vuoksi erityisen tärkeää. A:lla oli siis ollut korostunut velvollisuus hoitaa virkatehtävät viivytyksettä. A ei oman kertomuksensa mukaan ollut hyväksynyt velvoitettaan toimia työnantajan edellyttämällä tavalla, ja laiminlyöntien voitiin katsoa johtuneen olennaisilta osin ajattelemattomuuden sijaan suoranaisesta piittaamattomuudesta. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen työnantajalla oli ollut erityisen painava syy A:n virkasuhteen irtisanomiseen.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO 31.5.2019 T 2582: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. 

Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 11 § 2 momentti
Valtion virkamieslaki 14 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 14 § 2 momentti
Valtion¬ virkamieslaki 25 § 2 momentti
Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti
Yhdenvertaisuuslaki 28 §
Hallintolaki 6 §