Itä-Suomen hallinto-oikeus 3.6.2015 15/0176/4

Hallintoriita        
Korvausvaatimus        
Määräaikainen virkasuhde    
Suullinen käsittely        
Toimivallan ylittäminen                
Työtehtävistä kieltäytyminen
Määräaikaisuuden peruste
Oikeudenkäyntikulut    
Sijaisuus    
Avoimen viran tehtävien hoito            
    
A oli vaatinut, että sairaala oli velvoitettava maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus määräaikaisten virkasuhteiden perusteettomasta käyttämisestä. Hallinto-oikeus päätti toimittaa asiassa suullisen käsittelyn. A oli ollut lähes yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan ajalla 24.10.2005–27.7.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli ollut nimikirjaotteen mukaan yhteensä 51 kappaletta. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteeksi oli nimittämiskirjoihin merkitty avoimen viran väliaikainen hoitaminen, sijaisuus tai muun hoitopotilaan lisävalvonta.

A oli koulutukseltaan lähihoitaja ja A:lle oli hänen mukaansa toistuvasti kerrottu, ettei hänen virkasuhteensa tulisi jatkumaan, koska virkoihin tai viransijaisuuksiin tultaisiin jatkossa nimittämään ainoastaan sairaanhoitajia tai sairaanhoitajaopiskelijoita. A:ta oli hänen mukaansa kehotettu hakeutumaan sairaanhoitajan opintoihin ja annettu ymmärtää, että virkasuhteen jatkuminen voisi siten olla mahdollista. A oli kertomansa mukaan halunnut jatkaa sairaalan palveluksessa. Valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden syntyminen edellyttää kuitenkin sitä, että virkamies on ollut suostuvainen jatkamaan uudessa virkasuhteessa edellisen virkasuhteen päättyessä eli juuri tiettynä aikana. Siten sillä, että A oli yleisesti ja pitkällä tähtäimellä ollut halukas jatkamaan viraston palveluksessa, ei hallinto-oikeuden mukaan ollut oikeudellista merkitystä arvioitaessa hänen oikeuttaan korvaukseen. Osastonhoitaja B:n kertomuksen mukaan A oli kesäkuun 2014 lopussa ilmoittanut, ettei hän ole viraston käytettävissä määräaikaisen virkasuhteen päättymisen jälkeen. A oli asiasta ilmoittaessaan hakenut jo sairaanhoitajan opintoihin. A oli B:n mukaan kertonut haluavansa pitää lomaa ennen opintojen alkamista. Hallinto-oikeus piti B:n kertomusta uskottavana, eikä asiaa ollut arvioitava toisin sen johdosta, että hakija ei B:n kanssa keskustellessaan mahdollisesti tiennyt vielä tulevansa hyväksytyksi opintoihin. Asiassa ei ollut esitetty järkevää selitystä sille, miksi sairaala olisi päättänyt olla jatkamatta pitkäaikaisen, osaavan ja pidetyn virkamiehensä virkasuhdetta tilanteessa, jossa myös sijaisten tarve oli kesän vuoksi suurimmillaan. 

A oli vedonnut myös siihen, että osastonhoitaja B:llä ei ollut toimivaltaa päättää hänen virkasuhteensa jatkamisesta eikä edes ilmoittaa ylihoitajalle hakijan väitetystä kieltäytymisestä. Hallinto-oikeus piti selvitettynä, että vaikka ylihoitajalla oli ollut toimivalta päättää määräaikaisten virkamiesten nimittämisestä, oli osastonhoitaja sairaalassa omaksutun käytännön mukaisesti välittänyt tietoja ylihoitajan ja virkamiesten välillä. Siten osastonhoitaja B:n oli arvioitava olleen sellaisessa asemassa, että hän oli voinut ottaa vastaan hakijan ilmoituksen kieltäytymisestä ja välittää sen edelleen ylihoitajalle. A:n osastonhoitajalle antamaa ilmoitusta oli siten pidettävä pätevänä ja riittävänä tahdonilmauksena.

 A oli kertomansa mukaan hakenut opinto-oikeutta ja tultuaan hyväksytyksi ottanut opiskelupaikan vastaan työnantajan kehotuksesta tilanteessa, jossa hänen oli annettu ymmärtää määräaikaisen virkasuhteen mahdollisesti muutoin päättyvän. Kysymys ei tältä osin ollut sellaisesta työnantajan lainvastaisesta menettelystä johtuvista olosuhteista, joilla voisi olla merkitystä harkittaessa A:n oikeutta valtion virkamieslain 56 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen. Hallinto-oikeus totesi, että hakijan virkasuhde sairaalaan oli B:n kertomalla tavalla päättynyt, koska A ei ollut ilmoituksensa perusteella enää sairaalan käytettävissä viimeiseksi jääneen määräaikaisen virkasuhteen päättymisen 27.7.2014 jälkeen. Hallinto-oikeus ei ottanut kantaa määräaikaisten virkasuhteiden perusteisiin.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO 20.6.2017 T 2981: A vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja sairaala velvoitetaan maksamaan hänelle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Lisäksi A vaati asiassa uuden suullisen käsittelyn järjestämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. 

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan uuden suullisen käsittelyn toimittaminen ei ollut tarpeen asian selvittämiseksi. Hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys huomioon ottaen hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Korkein hallinto-oikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen, eikä hallinto-oikeuden päätöstä siten muutettu. Myös oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus hylättiin. 

Hallintolainkäyttölaki 69 §
Valtion virkamieslaki 9 §
Valtion virkamieslaki 56 §