Takaisinperintä Korkein hallinto-oikeus
Vanhentuminen
Virkasuhteesta johtuva taloudellinen etuus Taltionumero 4184
Työaikojen noudattaminen
A: 4.10.2016
Ministeriö oli 1.7.2014 päättänyt periä A:lta aiheettomasti maksettua palkkaa takaisin yhteensä 3 496,85 euroa, joka oli kertynyt joulukuusta 2010 lokakuuhun 2011. Summa ilmoitettiin vähennettäväksi A:n vuosilomakorvauksesta. Takaisinperintä perustui työaikajärjestelmään perusteettomasti kertyneeseen työaikaan sekä negatiiviseen työaikasaldoon. Ministeriö oli irtisanonut A:n 18.10.2011 annetulla päätöksellä, joka oli virkamieslautakunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden päätösten johdosta saanut lainvoiman 15.5.2014. A oli virkamieslautakunnan ratkaisun mukaan muun ohella käyttänyt työajan seurantajärjestelmiä järjestelmällisesti väärin kerryttääkseen itselleen perusteettomasti työaikaa.
Hallinto-oikeus totesi, että ministeriöllä oli ollut A:lta sellainen aiheettomasti maksettuun palkkaan perustunut vastasaaminen, joka oli ollut kuittauskelpoinen suhteessa A:lle tämän virkasuhteen päätyttyä maksettavaksi tulevaan lomakorvaukseen. Koska takaisinperinnän kohteena oleva negatiivinen työaikasaldo oli kertynyt lokakuuhun 2011 asti ja A:lle oli ensimmäisen kerran ilmoitettu palkan takaisinperinnästä 21.5.2012, ei ministeriön oikeus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperintään ollut vanhentunut. Hallinto-oikeus totesi, ettei palkan takaisinperintä lomakorvauksesta ollut valtion virkamieslain vastaista. Hallinto-oikeus katsoi, ettei päätös ollut hallintolainkäyttölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Valtion_virkamieslaki_60_§_1_momentti
Valtion_virkamieslaki_61_§_
Hallintolainkäyttölaki_7_§_1_momentti