Hyppää sisältöön
Media

Kirjallinen varoitus                                                     Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Kuulemismenettely
Virkatehtävien laiminlyönti                                       17/0054/2
Virkavelvollisuuden laiminlyönti
Työaikojen noudattaminen                                         3.2.2017
Esimies
Työnantajan ohjeistuksen noudattaminen

Vankilan johtaja oli antanut rikosseuraamusesimies A:lle kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta. Päätöksen mukaan vankilasta oli 8.10.2014 noin kello 23.15 karannut kaksi vankia. Vankien karkaamista koskevassa selvityksessä oli ilmennyt, että henkilökunta oli sanottuna aikana laiminlyönyt noudattaa yövalvousohjetta siten, että vankilan uuden puolen osastoilla ei ollut suoritettu valvontakäyntejä ohjeen mukaisesti ja vankilan ulkopuolisia valvontakierroksia oli tehty kolmen sijasta ainoastaan yksi. Rikosseuraamusesimies vastaa ilta- ja yöaikaan vankilan ja vankila-alueen valvonnan toteutuksesta sekä annettujen ohjeiden noudattamisesta. A:n työvuoro olisi alkanut kello 24.00, mutta työvuoronvaihto oli tehty jo kello 22.00. Menettely oli ollut vahvistetun työaikasuunnitelman vastainen, eikä menettelylle ollut ollut esimiehen lupaa. A oli muun ohella esittänyt, että varoitukseen johtaneessa menettelyssä ei ollut noudatettu hyvää hallintotapaa. Karkaamista koskevaa vankilan apulaisjohtajan laatimaa selvitystä ei ollut annettu A:lle nähtäväksi ennen sen lähettämistä Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskukselle lausunnon antamista varten. A:n antamaa selostusta asiasta ei myöskään ollut kirjattu kyseiseen selvitykseen kokonaisuudessaan.  Lisäksi aluekeskuksen lausunto on toimitettu A:lle puutteellisena.

Edellä mainittu vankilan selvitys oli laadittu aluekeskuksen pyynnöstä, eikä se ollut suoranaisesti liittynyt virkamiesoikeudelliseen menettelyyn. A:n esittämä selvitys omasta toiminnastaan oli muutoin liitetty selvitykseen, mutta siitä oli jätetty pois A:n pohdintoja vankien karkaamisen estämiseen liittyvistä seikoista. A oli saanut kyseisen selvityksen tiedokseen ja hänellä oli ollut mahdollisuus lausua siitä ennen varoitusta koskevan päätöksen tekemistä. Valittaja oli saanut tiedokseen myös aluekeskuksen lausunnon. Lausunnosta oli ollut peitettynä alueviraston esittämä näkemys siitä, millaiseen virkamiesoikeudelliseen tai työnjohdolliseen toimenpiteeseen vankilan tulisi kunkin virkamiehen osalta ryhtyä. Tapauksessa kuitenkin ilmeni, että tältä osin lausunto oli käyty läpi A:n kanssa henkilökohtaisessa keskustelussa. Edellä kerrottu huomioon ottaen hallinto-oikeus totesi, että A:lle oli ennen asian ratkaisemista varattu tilaisuus tulla kuulluksi.

A oli saapunut työvuoroon päivystäväksi esimieheksi kello 22.00, vaikka vahvistetun työaikasuunnitelman mukaan hänen työvuoronsa olisi alkanut kello 24.00. Hallinto-oikeus totesi, että saadun selvityksen perusteella työvuorojen vaihtoajankohdan muuttaminen oli ollut työntekijöillä käytäntönä jo useita vuosia. Myös A oli noudattanut sanottua käytäntöä, vaikka hän on esimiehenä ollut osaltaan vastuussa vahvistetun työaikasuunnitelman noudattamisesta.

Asiassa on tullut selvitetyksi, että vankilan ilta- ja yövalvousohjeen mukaisia tarkastus- ja valvontakäyntejä ei ollut suoritettu ohjeistuksen mukaisesti. Laiminlyönnit olivat olleet olennaisia työtehtäviin nähden. A oli päivystävänä esimiehenä ollut vastuussa yövalvousohjeen noudattamisesta. Hänen on katsottava laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan. A:n mukaan kyseessä olevana yönä valvonnassa ei ollut ollut suurta eroa muina öinä tapahtuneeseen valvontaan. Hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että aiemmin tapahtuneet laiminlyönnit ohjeistuksen noudattamisessa eivät ole peruste jatkaa ohjeistuksen vastaista menettelyä.

Hallinto-oikeus totesi, että edellä mainittu huomioon ottaen A oli laiminlyönyt virkatehtäviään.  Hallinto-oikeus katsoi, että työaikasuunnitelman noudattamatta jättäminen ei olisi yksittäisenä laiminlyöntinä voinut olla peruste varoituksen määräämiselle. A:n esimiesasema huomioon ottaen hänen suunnitelmaa koskeva laiminlyöntinsä oli voitu kuitenkin ottaa kokonaisarvioinnissa huomioon. Kun lisäksi otettiin huomioon se, että varoituksen tarkoituksena on kohdistaa virkamiehen huomio moitittavaan käyttäytymiseen vastaisuuden varalle sekä laiminlyöntien merkitys vartijan tehtäviin nähden, ei A:lle annettua varoitusta kokonaisuutena tarkastellen voitu pitää kohtuuttomana seurauksena.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Lainvoimainen.

 

Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti
Valtion_virkamieslaki_24_§
Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti
Hallintolaki_34_§_1_momentti