Päätös Turun hallinto-oikeus 11.5.2023 Nimittämispäätös nro H897/2023 (diaarinumero 440/03.04.04.04.03/2022)

 

Asia     
Valtion virkaan tai virkasuhteeseen nimittäminen

Asiasanat 
Ansiovertailu 
Harkintavalta 
Kelpoisuusvaatimukset
Kokonaisarvio 
Nimittämispäätös
Nimitysharkinta 
Nimitysmuistio 
Nimityspäätös
Tasapuolinen kohtelu 

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa

Ulosottolaitos oli 9.2.2022 tekemällään päätöksellä nimittänyt ulosottoylitarkastajan virkaan B:n. Päätöksen perustelujen mukaan hakijoiden kokemusta ja ansioita kokonaisuutena vertailtaessa B erottui muista hakijoista edukseen muun ohella sen vuoksi, että tämän kokemus vaativista työtehtävistä oli selvästi pidempi kuin muilla hakijoilla. Virkaan nimittämättä jäänyt A valitti päätöksestä ja vaati päätöksen kumoamista. A:n mukaan hänellä oli enemmän kokemusta ulosoton eri aloilta kuin muilla hakijoilla. A:n mukaan hänellä oli myös haastatelluista hakijoista eniten kokemusta virkaan kuuluvista tehtävistä, ja hän oli hoitanut ulosottoylitarkastajan tehtäviä usean vuoden ajan menestyksellisesti ja oma-aloitteisesti. Lisäksi A:n mukaan hänen aiempaa työkokemustansa muista kuin ulosottoon liittyvistä tehtävistä ei nimitysmuistion perusteella ollut otettu huomioon päätöstä tehtäessä, kuten muiden hakijoiden osalta oli otettu.

Hallinto-oikeus toi perusteluissaan esiin, että hakijoista laadittuun vertailutaulukkoon oli koottu kaikki hakijoiden hakemuksissaan ilmoittama työkokemus. Vertailutaulukossa oli A:n osalta otettu huomioon myös hänen ilmoittamansa muu kuin ulosottoon liittyvä työkokemus ja tämän kokemuksen kesto. Saadun selvityksen mukaan haastateltavien hakijoiden valinnassa oli ollut ratkaisevaa nimenomaan ulosoton tehtävistä hankittu kokemus. A oli kutsuttu haastatteluun. Työnantajan esittämän selvityksen mukaan kaikkien haastateltujen oli katsottu olevan riittävän kokeneita kyseessä olevaan virkaan, ja haastattelujen jälkeen suoritetussa hakijoiden ansioiden vertailussa oli painotettu muita viran hoidon kannalta merkityksellisiä ominaisuuksia. Hallinto-oikeus totesi, että asian valmistelu ei ollut ollut virheellistä sen vuoksi, että nimitysmuistiossa oli mainittu vain A:n haettavana olleen viran kannalta relevantti työkokemus. Hallinto-oikeus katsoi valintaprosessista esitetyn selvityksen osoittavan, että A:n työkokemus oli otettu valintaprosessissa muihin hakijoihin nähden tasapuolisesti ja muutoinkin asianmukaisesti huomioon.

Hallinto-oikeus totesi, että sekä A:lla että virkaan valitulla B:llä oli katsottu olevan viran kelpoisuusehtojen edellyttämä koulutus ja työkokemus. Kummallakin oli kokemusta ulosoton lainkäyttötehtävistä, ja B:n osalta ansiovertailussa oli otettu huomioon hänen muita hakijoita pidempi kokemuksensa muista vaativista työtehtävistä. A:n muita hakijoita pidempi työkokemus ulosoton lainkäyttötehtävissä oli otettu huomioon nimitysmuistiossa ja katsottu asianmukaisesti hänen edukseen hakijoiden ansioita vertailtaessa. Vaikka A:lla oli ulosoton lainkäyttötehtävistä hankitun työkokemuksensa pituuden osalta B:tä enemmän kokemusta, ei pelkästään pidempi ulosoton työkokemus merkinnyt hallinto-oikeuden mukaan sitä, että A:ta olisi yleiset nimitysperusteet huomioon ottaen kokonaisarvion perusteella tullut pitää valittua B:tä ansioituneempana.

Hallinto-oikeus totesi, että nimitysmuistion mukaan kaikkien kolmen haastatellun hakijan oli arvioitu olevan riittävän kokenut hoitamaan vaativia ulosottoylitarkastajalle kuuluvia täytäntöönpanotehtäviä, minkä vuoksi suoritetussa ansiovertailussa ei ollut painotettu ulosoton lainkäyttötehtävistä hankitun työkokemuksen pituutta, vaan lainkäyttötehtävissä osoitettua työn laatua ja viranhakuilmoituksessa mainittuja kyseessä olevan viran kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Hallinto-oikeus totesi, että edellä todetulla tavalla työnantajan oli suorittamassaan kokonaisarviossa mahdollista yleisten nimitysperusteiden rajoissa painottaa muita viranhakuilmoituksessa mainittuja ja kyseessä olevan viran kannalta merkityksellisiä hakijan ominaisuuksia työkokemusta enemmän. Kokonaisarvioinnissa voitiin ottaa huomioon myös haastattelussa ilmenneet seikat ja hakijan suoriutuminen haastattelussa.

Johtopäätöksenä hallinto-oikeus katsoi, että edellä todettuihin ulosottoylitarkastajan viran hoitamisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin perustuvan kokonaisarvion perusteella [kokonaisarvio perustui muun ohella salassa pidettäviin tietoihin] johtava kihlakunnanvouti oli voinut pitää B:tä A:ta ansioituneempana kyseessä olevaan virkaan. Hallinto-oikeus katsoi, että Ulosottolaitos oli tehnyt päätöksen harkintavaltansa rajoissa, eikä päätös ollut muutoinkaan lainvastainen. 

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. 

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallinto-oikeus

Suomen perustuslaki 125 § 2 momentti ja perustuslain säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 1/1998 vp)
Valtion virkamieslaki 6 § 1 momentti
Hallintolaki 6 §
Valtioneuvoston asetus ulosottotoimen hallinnosta 3 §