Kirjallinen varoitus Vaasan hallinto-oikeus
Virkavelvollisuuksien laiminlyönti
Virkatehtävien laiminlyönti 18/0046/1
A: 2.2.2018
Aluehallintovirasto oli antanut tarkastaja A:lle varoituksen virkatehtävien laiminlyönnin takia. Varoituksen perustelujen mukaan A oli laiminlyönyt toimittaa hallinnon toimitusaikavelvoitteiden mukaisesti ajallaan 29.5.2015 palaverissa yksilöidyt tapaturmatutkimusten ja työpaikkatarkastusten tarkastuskertomukset sekä tarvittavat muut asiakirjat.
Aluehallintovirasto oli todennut A:lla olleen vaikeuksia toimittaa tarkastuskertomukset määräaikojen puitteissa vuosien 2012-2015 aikana. A:n työtehtävien suorittamiseen oli puututtu 7.4.2015 pidetyssä työnjohdollisessa keskustelussa. Tapaamisessa A oli ilmoittanut, ettei hän tarvitse tukitoimia rästissä olevien asiakirjojen laatimiseen. Tapaamisen jälkeen A oli laatinut työsuunnitelman, jonka mukaan hän laatisi puuttuvat asiakirjat viimeistään vapuksi. Työsuunnitelman seurantapalaverissa 29.5.215 todettiin, että työsuunnitelmassa todetuista keskeneräisistä tarkastuksista vain yhdestä oli laadittu tarvittavat asiakirjat. A:lle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi varoituksen perusteista. A oli esittänyt, että hänellä oli ollut aikajaksolla 7.4.2015-29.5.2015 odotettua enemmän henkilöstön edustamiseen liittyviä tehtäviä. Aluehallintovirasto oli kuitenkin todennut, että se oli määritellyt A:n työajan jakautumisen virka- ja luottamustehtävien kesken siten, että A:n virkatehtävien hoitaminen oli virkatehtäville varatun ajan puitteissa mahdollista.
Hallinto-oikeus katsoi, että A oli laiminlyödessään työtapaturmatutkintaan ja työpaikkatarkastuksiin liittyvien tarkastuskertomusten toimittamisen sovitussa määräajassa laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Kun lisäksi otettiin huomioon se, että kirjallisen varoituksen tarkoituksena on kohdistaa virkamiehen huomio moitittavaan käyttäytymiseen vastaisuuden varalle, A:lle annettua kirjallista varoitusta ei voitu asiaa kokonaisuutena tarkastellen pitää kohtuuttomana seuraamuksena.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Lainvoimainen.
Valtion_virkamieslaki_66_§_2_momentti
Valtion_virkamieslaki_14_§_1_momentti
Valtion_virkamieslaki_24_§
Hallintolaki_34_§_1_momentti
Hallintolaki_36_§
Hallintolaki_33_§_1_momentti