Hallituspolitiikan johtaminen 2010-luvulla

– Tehokkaamman strategisen työskentelyn välineitä. Hallitusohjelman seurannan kehittämishanke KOKKA

Valtioneuvoston kanslian hankkeessa ”hallitusohjelman tehokkaan toimeenpanon menettelyjen kehittäminen” (ns. KOKKA-hanke) on valmisteltu seuraavaa hallituskautta varten suosituksia menettelyistä, joilla vahvistetaan hallitustyöskentelyn strategisuutta, ketteryyttä ja päätöksenteon tietopohjaa.



Hankkeen kysymyksenasettelut perustuvat lukuisiin viimeaikaisiin selvityksiin ja kehittämishankkeisiin, joissa on nostettu esiin samansuuntaisia kehittämistarpeita: taloudellis-sosiaalisen ja ekologisen ympäristön muutosherkkyys korostaa tarvetta tehostaa hallinnon strategista ennakointi- ja reagointikykyä sekä resurssien käytön joustavuutta.




Sisällöllisen ja taloudellisen ohjauksen välisen koordinaation tehostamiseksi raportissa kiinnitetään erityistä huomiota valtiontalouden kehysohjauksen ja hallituksen strategiaprosessin yhtymäkohtiin. Julkiselta sektorilta odotetaan perustellusti panostuksia ongelmien ratkaisemiseksi ja uusien kehitysmahdollisuuksien avaamiseksi. Julkisen talouden kestävyyttä vaarantamatta näitä ei kuitenkaan voida rahoittaa valtion menoja lisäämällä. Kun myös kokonaisveroasteen korottamismahdollisuudet ovat kestävyysvajeen mittaluokkaan nähden pieniä, on uudet menotarpeet pystyttävä rahoittamaan muita menoja vähentämällä. Muutosalttiissa ulkoisessa ympäristössä ja meneillään olevassa EUintegraation murrosvaiheessa hallitukselta edellytetään myös kykyä tarvittaessa nopeaan strategian uudelleen arviointiin ja toimintalinjan muutoksiin.




KOKKA-hanke on valmistellut suosituksia seuraavalla hallituskaudella noudatettavista menettelyistä, jotka ovat seuraavan hallituksen käytettävissä haluttaessa. Suositukset koskevat seuraavia hallituspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon vaiheita:



• Hallitusohjelman valmistelu, siinä käytettävissä oleva tietopohja, resurssien uudelleenkohdennusmahdollisuuksien avaaminen ja ohjelman strategisten linjausten vahvistaminen



• Hallituksen ensimmäisen kehyspäätöksen ja strategia-asiakirjan laadinta, joka varmistaa resurssikohdennukset politiikkaprioriteetteihin



• Hallituksen strategian vuotuinen seuranta ja tarkistaminen: talouspolitiikan linja, kehysten sisällä tehtävät uudelleenkohdennukset sekä strategiset lainsäädäntö-, tutkimus- ja vaikutusarviointihankkeet.



• Poikkihallinnollisten politiikkakokonaisuuksien toteuttaminen ja



• Päätöksenteon tietopohjan parantaminen

Kieliversiot: