Aluehallinnon uudistamishankkeen seurantaraportti valmistunut
Aluehallinnon uudistamishankkeen (ALKU) toteuttamisvaiheen seurantaraportti on valmistunut. Raportin on tilannut valtiovarainministeriö ja sen on laatinut ulkopuoliseen riippumattomaan arviointiin perustuen Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu.
Aluehallintoa uudistettaessa perustettiin 1.1.2010 kuusi aluehallintovirastoa (AVI) ja viisitoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY) hoitamaan valtion aluehallinnon tehtäviä. Arviointitulosten perusteella uudistuksen voi pääosiltaan katsoa onnistuneen. Tutkijat toteavat, että uudistusprosessissa on ollut kyse "mittavasta ja radikaalista uudistuksesta, joka on toteutettu varsin hiljaisena ja vakiintuneille toimintatavoille rakentuvana". Valtion aluehallinnon asiakas- ja sidosryhmät eivät ole kokeneet uudistuksesta aiheutuvan suuria muutoksia palvelun laadun tai toimipaikkaverkon suhteen.
Uudistuksen toteuttamisaikataulu oli erittäin tiukka, mikä aiheutti haasteita mm. henkilöstön asemaan vaikuttavien kysymysten ratkaisemiseksi ja uuden toimintakulttuurin juurruttamiseksi aluehallinnon viranomaisissa. Aikaa kokemusten karttumiselle on kuitenkin ollut rajallisesti. Arvioinnin kohteena ovat olleet käytännöt sellaisina kuin ne ovat ilmenneet toteuttamisen varhaisvaiheessa.
Hiljainen radikaali uudistus, aluehallinnon uudistamishankkeen arviointi 2009-2010
Lisätietoja antavat valtiovarainministeriössä ylijohtaja Silja Hiironniemi, puh (09) 160 33250 ja finanssineuvos Marja Granlund, puh. 040 7508060 sekä professori Ilari Karppi Tampereen yliopistosta, puh 040 190 4003.