Hyppää sisältöön
Media

Toimistosihteeri X oli saanut 26.11.1999 kirjallisen varoituksen, koska hän oli kieltäytynyt annetuista työtehtävistä. X:n tehtäviin oli vuodesta 1990 kuulunut erilaisia avustavia toimistotehtäviä. Hänet määrättiin 19.10.1999 lukien hoitamaan puhelinvaihdetta noin 50% työajasta. Oikaisuvaatimuksessa X on vedonnut siihen, ettei hänellä puhelinvaihteen hoitajana ole tilaisuutta käyttää liukuvaa työaikaa siten kuin se muuten on mahdollista. Lisäksi ammatillinen kehittyminen verrattuna muihin toimistotehtäviä tekeviin heikkenisi. Työnantaja ei X:n mukaan voi muuttaa viran tehtäväaluetta olennaisesti, vaan tähän vaaditaan viran lakkauttaminen ja uuden viran perustaminen.

Toimistosihteerin tehtäviin voi kuulua esimerkiksi puhelinvaihteen hoitaminen, johon X oli siten voitu määrätä. X ei näin ollen suorittanut niitä virkatehtäviä, mitä hänelle annettiin, vaikka se kuului hänen virkavelvollisuuksiinsa. X:n on myös täytynyt ymmärtää menetelleensä virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2001:1092 
Valitus jätettiin tutkimatta, koska sitä ei tehty määräajassa.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§