Hyppää sisältöön
Media

Toimistovirkailija X oli irtisanottu 30.1.1997. Päätöksen perustelujen mukaan viraston käytettävissä olevat toimintamäärärahat ja henkilötyövuosikehys olivat supistuneet vuodelle 1997. Viraston mahdollisuudet tarjota X:lle työtä olivat siten vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti eikä X:ää voitu kohtuudella sijoittaa virastossa uudelleen, kouluttaa tai siirtää hänen virkaansa toiseen virastoon.

Henkilötyövuosikehys ei ole sitova eikä sellaisenaan valtion virkamieslain 27 §:n tarkoittama irtisanomisperuste. Lisäksi viraston toimintamäärärahat olivat vuoteen 1996 verrattuna lisääntyneet. Viraston palveluksessa olevista henkilöistä kaksi tuli jäämään eläkkeelle vuoden 1998 aikana. Viraston mahdollisuudet tarjota X:lle tehtäviä eivät siten olleet vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti. Oikaisuvaatimus hyväksyttiin ja irtisanominen kumottiin.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_27_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§