Hyppää sisältöön
Media

Eläintenhoitaja X:n virkasuhde oli 6.3.1996 irtisanottu päättymään kolmen kuukauden kuluttua. Irtisanomisilmoituksen mukaan palvelussuhde ei kuitenkaan päättynyt X:n äitiys- tai muun loman aikana, vaan irtisanomisaika kului loppuun edellä mainittujen lomien jälkeen, jolloin irtisanomisedellytysten tuli edelleen olla voimassa. Irtisanomista oli perusteltu X:n tehtävien olennaisella ja pysyvällä vähentymisellä.

Isojen eläinten määrän vähentymisen seurauksena eläintenhoitajan työmäärä laitoksella oli myös vähentynyt olennaisesti. Viranomainen ei kuitenkaan saa irtisanoa virkamiestä saatuaan tietää hänen olevan raskaana tai käyttävän sanotussa laissa mainittuja perhepoliittisia vapaita. X:ää ei siten voitu irtisanoa ja oikaisuvaatimus hyväksyttiin.

KHO: X oli 27.2.1996 hakenut virkavapautta äitiys- ja vanhempainloman ajaksi 1.4.1996- 3.2.1997. Laitos oli 6.3.1996 tekemällään päätöksellä hyväksynyt hakemuksen, minkä johdosta oli katsottava, että X:n virkasuhde oli määrätty päättyväksi 6.6.1996. Laitos ei ollut voinut irtisanoa virkasuhdetta päättymään sanotun äitiys- tai vanhempainloman aikana. KHO katsoi, ettei ollut aihetta muuttaa virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta, joka siis jäi pysyväksi.

Valtion_virkamiesL_25_§_5_mom
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§