Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt korkeakoulussa eri virkatehtävissä erinäisinä ajanjaksoina 1.6.1981 - 31.7.1984 ja 1.10.1988 - 30.9.2008. Viimeiseksi A oli nimitetty opettavan tutkijan virkaan 1.10.2003 - 30.9.2008 ja tapauksessa oli kyse sanotun määräaikaisuuden perusteen arvioinnista.

Korkeakoulun selvityksen mukaan virkaan nimittämisen perusteeksi oli epähuomiossa mainittu määräaikaisuus asetuksessa. Korkeakoulun vuonna 2003 voimassa olleiden ohjeiden mukaan tutkijan viran määräaikaista täyttämistä käytetään tapauksissa, joissa arvioidaan viiden vuoden kuluttua olevan syytä harkita, mihin suuntaan oppiaineen kehittäminen ja painotus on menossa.

Virkamieslautakunta totesi, ettei asiassa ollut kuitenkaan selvitetty, että A:n nimittämisen yhteydessä olisi sanotunlaista arviota tehty. Asiaa tuli arvioida tapauskohtaisesti, eikä pelkkää viittausta korkeakoulun ohjeisiin voitu pitää riittävänä. Nimittämisen lainmukaisuutta oli arvosteltava nimittämistä annettaessa tiedossa olevien seikkojen perusteella, eikä opettavan tutkijan viran täyttämättä jättämiseen vuonna 2008 johtaneilla seikoilla ollut asiaa arvioitaessa merkitystä. Korkeakoulu ei ollut väittänytkään, että avoinna ollutta vanhemman tutkijan tointa olisi tarjottu A:lle.

Virkamieslautakunnan mukaan korkeakoulu ei ollut esittänyt perustetta nimittää A määräajaksi opettavan tutkijan virkaan. A:ta ei ollut myöskään viran määräaikaisuuden päätyttyä nimitetty muuhun korkeakoulun virkaan tai virkasuhteeseen. A:lla oli siten oikeus korvaukseen.

Virkamieslautakunta määräsi korkeakoulun maksamaan A:lle 12 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 5-4).

KHO:3329:2010
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§