Hyppää sisältöön
Media

Tarkastaja X:lle oli 12.6.1996 annettu kirjallinen varoitus, koska hän oli 11.6. pysäyttänyt ilman valtuuksia erään aluksen. X oli pysäyttänyt aluksen kirjallisella päätöksellään merivartioston pyynnöstä. Alus oli kaupungin omistuksessa ja kyseessä oli ollut viemäriputken hinaus. Alukselta oli puuttunut miehitystodistuksen edellyttämä miehitys sekä vaadittavat valot ja merkkikuviot ja hinaus oli siten ollut vaaraksi muulle liikenteelle. Merenkulkuhallituksen 16.7.1996 antaman ilmoituksen mukaan X:n tehtävät ja toimivalta oli yksiselitteisesti määritelty 22.12.1995 annetussa pysyväismääräyksessä. Hänen tehtävänään oli päättää merenkulkupiirin alueella ulkomaisen aluksen seisauttamisesta, sen lähdön kieltämisestä, matkan keskeyttämisestä, virka-avun pyytämisestä tai rikosilmoituksen tekemisestä.

Laki alusturvallisuuden valvonnasta (370/95) tuli voimaan 1.3.1996. Lain 15 §:n mukaan aluksen pysäyttäminen kuuluu yleisesti valvontaviranomaisen toimintaan. Ennen lain voimaantuloa annetun pysyväismääräyksen sisältämät toimivallan rajoitukset olivat tapahtuma-aikana 11.6.1996 epäselviä. Kotimaisen aluksen pysäyttämistä toisen viranomaisen esityksestä ei pidetty tilanteen vakavuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen sillä tavoin moitittavana, että merenkulkupiirillä olisi ollut oikeus varoituksen antamiseen. Oikaisuvaatimus hyväksyttiin (Ään. 6-3).

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§