Hyppää sisältöön
Media

Työvoimaneuvoja X oli irtisanottu 1.3.1999 virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla. Irtisanomispäätöksessä oli todettu, ettei X ollut kykenevä hoitamaan työtehtäviään 21.12.1998 alkoholin käytön vuoksi, vaan oli hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Lääkärintodistuksen mukaan X oli ollut työkyvytön 21.12. - 28.12.1998, ja tämä oli johtunut muun ohella alkoholin käytöstä. Aikavälillä 9.9.1996 - 22.1.1999 X oli saanut kirjallisen huomautuksen ja varoituksen esiintymisestä työpaikalla alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ja luvattomasta poissaolosta, kirjallisen varoituksen esiintymisestä työpaikalla alkoholin vaikutuksen alaisena sekä kirjallisen varoituksen sopimattomasta käyttäytymisestä työvoimatoimiston toimintaympäristössä. X oli allekirjoittanut hoitositoumuksen päihdeongelmansa vuoksi ja noudattanut sitä.

Saadun selvityksen mukaan poissaolon 21.12.1998 ensisijaisena syynä ei ollut alkoholin käyttö. Asiassa ei ole ilmennyt sellaista erityisen painavaa syytä, jonka perusteella X olisi voitu laillisesti irtisanoa.

Oikaisuvaatimus hyväksyttiin (äänestys 5-1).


KHO:2001:1543 
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom