Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Poliisilaitos antoi 8.12.2005 päätöksen, jolla A irtisanottiin tutkintasihteerin virasta ja pidätettiin virantoimituksesta irtisanomisajaksi. Päätöksen perusteena oli A:lle 1.7.2004 lukien Valtiokonttorin toimesta myönnetty työkyvyttömyyseläke sairaudesta johtuvan olennaisen ja pysyvän työkyvyn heikkenemisen perusteella. Eläkepäätös tuli poliisilaitoksen tietoon vasta 16.8.2005 jälkeen pidettyjen neuvottelujen yhteydessä. A:lle oli esitetty, että hän irtisanoutuisi vapaaehtoisesti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen johdosta, jolloin poliisilaitos olisi todennut A:n virkasuhteen päättyneen 1.7.2004 lukien. A ei ollut suostunut irtisanoutumaan omaehtoisesti.

A ei ollut toimittanut virkamieslautakunnalle mitään selvitystä kyvystään palata hoitamaan virkaansa. Poliisilaitoksella ei pelkästään A:n eriävän käsityksen vuoksi ollut velvollisuutta enemmälti ryhtyä selvittämään hänen työkykyään. Poliisilaitos oli voinut Valtiokonttorin päätöksen nojalla, ja kun muuta selvitystä ei ollut esitetty, irtisanoa A:n ja pidättää hänet virantoimituksesta. Irtisanominen oli, ottaen huomioon ajankohta, jolloin eläkepäätös oli tullut poliisilaitoksen tietoon ja asiassa käytyihin neuvotteluihin kulunut aika, tapahtunut virkamieslain 25 §:n 3 momentin edellyttämässä kohtuullisessa ajassa.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2007:2536
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom_1_kohta
Valtion_virkamiesL_40_§ _2_mom_3_kohta